Sunnuntai 6.12.2020 (radio)

Itsenäisyyspäivän lipunnosto

Suomen Lippu liehuu salossa
Itsenäisyyspäivän lipunnosto järjestettiin esimmäisen kerran vuonna 1927. Kuva: Pekka Tynell / Yle

Tänään sunnuntaina on juhlittu Suomen itsenäisyyspäivää. Valtakunnallinen lipunnosto järjestettiin aamulla Hämeenlinnassa.

Itsenäisyyspäivän lipunnosto on tavallisesti Helsingissä, mutta koronatilanteen takia lipunnosto järjestettiin Hämeenlinnassa.

Seppeleenlasku Helsingissä

Presidentti Sauli Niinistö laskee seppleen Hietaniemen hautausmaallla.
Presidentti Sauli Niinistö laski seppleen Hietaniemen hautausmaallla. Kuva: Silja Viitala / Yle

Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio kävivät aamulla Helsingin tuomiokirkossa, jossa he sytyttivät kynttilät.

Sen jälkeen presidentti Niinistö laski seppeleen Sankaristille Hietaniemen hautausmaalla.

Suomen armeijan Hornet-hävittäjät tekivät ylilennon, eli ne lensivät Hietaniemen hautausmaan yli matalalla. Hornet-hävittäjät tekivät ylilentoja myös muissa Suomen kaupungeissa.

Myös Porissa laskettiin seppele

'

Ilmavoimien Hornet-hävittäjä nousee Pirkkalan lentokentältä.
Ilmavoimien Hornet-hävittäjä. Kuva: Petteri Bülow / Yle

Itsenäisyyspäivän sotilasparaatia ei tänä vuonna järjestetty koronatilanteen takia. Porin prikaati eli armeija Porissa ja Porin kaupunki järjestivät kuitenkin pienen juhlatilaisuuden. Juhlatilaisuudessa laskettiin seppele sankariristille Porissa.

Niinistö sanoo, että koronaa pitää torjua yhdessä

Presidentti Sauli Niinistö ja Jenni Haukio seppeleenlaskutilaiuudessa Hietaniemen hautausmaallla.
Rouva Jenni Haukio ja presidentti Sauli Niinistö. Kuva: Jorge Gonzales / Yle

Presidentti Sauli Niinistö toivoo, että suomalaiset torjuvat koronavirusta yhdessä.

Niinistö sanoo itsenäisyyspäivähaastattelussa, että koronavirus on vaara koko Suomessa. Niinistö sanoo, että koronatoimia pitää tehdä kaikilla alueilla.

Presidentti Niinistö sanoo, että suomalaisten pitää estää taudin leviämistä yhdessä.

Pääministerin itsenäisyyspäivän toivotus

Pääministeri Sanna Marin sytyttää kynttilän ennen itsenäisyyspäivän ekumeenista jumalanpalvelusta Tuomiokirkossa
Pääministeri Sanna Marin sytytti aamulla kynttilän Helsingin tuomiokirkossa. Kuva: Valtioneuvoston Kanslia

Pääministeri Sanna Marin on esittänyt itsenäisyyspäivän toivotuksen suomalaisille twitterissä.

Marin sanoo, että koronakriisi kyllä loppuu, vaikka koronakriisi tuntuu nyt pitkältä. Marin sanoo, että me suomalaiset selviämme koronakriisistä, koska otamme toiset ihmiset huomioon.

Linnanjuhlat uudella tavalla

Linnan juhlien juntajat Susani Mahadura, Jussi-Pekka Rantanen, Ella Kanninen ja Daniel Olin.
Linnan juhlat juhlaohjelmaa juonsivat Susani Mahadura, Jussi-Pekka Rantanen, Ella Kanninen ja Daniel Olin. Kuva: Jyrki Valkama / Yle

Linnanjuhlia on vietetty poikkeuksellisella tavalla koronatilanteen takia. Presidentinlinnassa ei ollut isoja juhlia.

Presidentinlinnassa oli kuitenkin esiintyjiä ja Yle on lähetti sieltä juhlaohjelmaa. Presidentti Sauli Niinistö oli illan isäntä.

Ylen juhlalähetyksessä nähtiin ohjelmaa presidentinlinnasta ja muualta Suomesta.

Linnan juhlia ja päivän juhlallisuuksia voit katsoa Yle Areenasta.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Areenasta.

Kuuntele myös Yle Uutiset selkoruotsiksi Areenasta.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Yle Kielikoulu

Nainen katsoo puhelimesta posteja

Katso videoita ja opi suomea!

Lahjoita puhetta

Lahjoita puhetta, Kysy suosikiltasi.

Tallenna omaa puhetta tutkijoille, niin älylaitteet oppivat ymmärtämään myös sinua!

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä