Suomi 100: Suomalainen juttu. Peruna

Suomi täyttää 100 vuotta. Juhlavuoden sarjassa "Suomalainen juttu" osa 5 on Peruna.

Perunoita kiehuu kattilassa.
Arkena perunoita ei kuorita ennen keittämistä. Kuva: Ritva Tarkki/Yle

Kun suomalainen laittaa arkiruokaa, hän keittää perunoita. Kun suomalainen laittaa juhlaruokaa, hän keittää perunoita. Arkiaterialla perunoissa on kuoret. Juhla-aterialla perunat on kuorittu valmiiksi jo ennen keittämistä.

Mies ja nainen nostaa perunaa perunamaalla.
Suomalaisen kasvimaalla on aina myös perunaa. Kuva: Pentti Kallinen

Suomi on perunamaa. Täällä viljellään ja syödään paljon perunaa. Jos suomalaisella on kasvimaa, siellä varmasti kasvaa myös perunaa. Viime syksyn perunasato oli 600 miljoonaa kiloa.

Perunapelto kukkii.
Perunapelto on ollut osa suomalaista maisemaa jo kauan. Kuva: Juha Silander/Yle Radio Suomi

Ensimmäiset perunat tulivat Suomeen jo 1700-luvulla. Suomalaiset sotilaat toivat mukanaan perunoita, kun he palasivat kotiin Pommerin sodasta, nykyisen Saksan alueelta.

Mies keittää viinaa.
Perunasta voi tehdä myös viinaa. Kuva: Jukka Kuusisto

Perunaa pidettiin ensin eläinten ruokana, mutta myös ihmiset alkoivat syödä niitä, kun muusta ruuasta oli pula. Perunan viljely yleistyi myös, kun suomalaiset huomasivat, että perunasta voi tehdä viinaa.

Nauriita.
Suomalaiset söivät ennen paljon nauriita. Kuva: Aja Lento/Yle

Ennen perunaa suomalaiset viljelivät ja söivät paljon nauriita.

Nykyään Suomessa on viljelyssä ehkä noin 60 eri perunalajiketta. Peruna kasvaa hyvin hiekkaisessa maassa ja Suomen kylmässä ilmastossa. Kylmä suojaa perunaa tuhohyönteisiltä.

Perunaämpäri pellolla.
Kuva: Eila Haikarainen / Yle

Uudet perunat eli kesän ensimmäiset perunat ovat suomalaisten mielestä aivan erityistä herkkua. Suomalainen haluaa uusia perunoita ruokapöytään viimeistään juhannuksena. Uudet perunat keitetään, ja niiden kaveriksi riittävät tilli, silli ja voi.

Perunaruokia kaupan pakastealtaassa.
Nuoret tykkäävät ranskalaisista perunoista. Kuva: Derrick Frilund/Yle

Keitetyt perunat eivät ole lasten ja nuorten lempiruokaa. He syövät mieluummin perunamuussia tai ranskalaisia perunoita. Varsinkin nuoret tykkäävät pastasta ja riisistä enemmän kuin perunasta. Monet nuoret eivät enää osaa edes keittää tai kuoria perunaa.

Lapset kuorivat perunoita.
Perunan kuorimista pitää harjoitella. Kuva: Jyrki Lyytikkä/Yle

Perunan syönti Suomessa on vähentynyt paljon viime vuosikymmenten aikana. Vielä vuonna 1956 suomalainen söi vuodessa melkein 200 kiloa perunaa. Nyt yksi ihminen syö vuodessa noin 50 kiloa perunaa. Miehet syövät perunaa enemmän kuin naiset, koska monet naiset ajattelevat, että peruna lihottaa.

Naisen jalat vaa'alla, jokä näyttää lukemaa 56,5 kiloa.
Keitetty peruna sopii myös laihduttajalle. Kuva: Arja Lento/Yle

Peruna on kuitenkin terveellistä ruokaa. Siinä on esimerkiksi B- ja C-vitamiineja ja paljon kivennäisaineita. Peruna alentaa myös verenpainetta ja lisää serotoniinin tuotantoa ihmisen aivoissa. Serotoniini vähentää stressiä ja masennusta.

Toimittajat: Merja Windia, Pälvi Tammi  ja Pertti Seppä

Arkistotoimittajat: Tuuli Raento, Katriina Parviala ja Eila Haikarainen

Videon editointi: Tiia Schwartz

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.35.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Suomi 100: Terveisiä Suomi-kouluista

Oppilaat laulavat koulussa Kielissä, Saksassa.

Suomi 100: Suomalainen juttu

Mies ottaa aurinkoa laiturilla.

Vuosi kotoutumiskoulutuksessa

Iloisia ihmisiä kattoterassilla.

Luksian opiskelijoiden videoblogi

Osa 1 Osa 2 Osa 3 Osa 4 Osa 5 Osa 6-7 Osa 8 Osa 9 Osa 10

Suomen säästä

Revontulet leimuavat Olkkajärvellä

YKI

Mirja Tarnanen ja Shadi Hatem.

Opiskelija kysyy. Professori vastaa.

Kuuntele keskustelun 1. osa

Kuuntele keskustelun 2. osa

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä