Tiistai 10.3.2020 (radio)

Koronavirustartuntojen määrä kasvaa

Emme kättele-lappu ovessa, Koronaviruksen takia.
Kättelyä vältetään monessa paikassa, että koronavirus ei tartu. Kuva: Risto Koskinen / Yle

Suomessa on todettu nyt yhteensä 40 koronavirustartuntaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, kertoi tiistaina päivällä, että uusia koronatapauksia on Suomessa 10.

Kaikki uudet potilaat ovat olleet matkalla Italiassa tai he ovat olleet tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat tulleet Italiasta.

Italia laajensi koronatoimet koko maahan

Suojapukuun pukeutunut ihminen osoittaa kameraa kuumemittarilla.
Satamassa mitataan kuume matkustajilta Italiassa. Kuva: IPA / BACKGRID / ALL OVER PRESS

Italia on laajentanut koko maahan toimet, joilla estetään koronaviruksen leviämistä.

Julkiset kokoontumiset kielletään ja urheilutapahtumat perutaan. Häitä tai hautajaisia ei saa järjestää. Yliopistot ja koulut ovat kiinni. Italiassa on noin 9 000 koronatapausta ja tautiin on kuollut noin 460 ihmistä.

Liikkumista rajoitetaan koko Italiassa, että koronavirus ei leviä.

Poliisi valvoo liikkumisrajoituksia lentokentillä, juna-asemilla ja moottoriteillä. Italiassa saa nyt liikkua vain, jos menee esimerkiksi lääkäriin tai töihin.

Työn ja perheen yhdistäminen onnistuu yleensä hyvin

Lapsi ja äiti nousevat koulun rappusia.
Lapsi ja äiti nousevat koulun rappusia. Kuva: Ville Viitamäki / Yle

Pienten lasten vanhemmat ovat tyytyväisiä työhön ja perheeseen.

Suurin osa vanhemmista on sitä mieltä, että he pystyvät hyvin tekemään työtä ja olemaan perheen kanssa. Perhe-elämä ja työ onnistuvat hyvin, jos on joustava työaika eli saa itse valita, milloin tekee työtä. Perhe-elämää ja työtä auttaa myös, jos voi tehdä etätyötä eli työskennellä kotona.

Väestöliitto on kysynyt vanhemmilta, miten perhe ja työ sopivat yhteen. Perheen ja työn yhdistäminen on vaikeaa silloin, jos on vaativa työ tai työpäivät ovat pitkiä.

Ylioppilaskokeet alkoivat

Lahden Lyseon yo-koejärjestelyt sähköiseen harjoituskokeeseen.
Koulun sali valmiina ylioppilaskokeeseen. Kuva: Lahden Lyseo


Kevään ylioppilaskirjoitukset ovat alkaneet tänään tiistaina. Ensimmäinen aine on äidinkielen lukukoe. Äidinkielen kirjoituskoe on torstaina.

Ylioppilaskirjoituksiin osallistuu tänä keväänä noin 43 000 kokelasta. Se on noin 3000 kokelasta enemmän kuin vuosi sitten.

Turkki haluaa uuden pakolaissopimuksen

Kreikkalaiset mellakkapoliisit seuraavat siirtolaisia Turkin ja Kreikan välisellä rajalla.
Kreikkalaiset mellakkapoliisit seuraavat siirtolaisia Turkin ja Kreikan välisellä rajalla. Kuva: Sakis Mitrolidis / AFP


Turkki haluaa tehdä EU:n kanssa uuden pakolaissopimuksen. Turkki haluaa, että EU helpottaa viisumien myöntämistä Turkkilaisille. Turkki sanoo, että myös Syyrian tilanne pitää ottaa huomioon uudessa sopimuksessa.

Turkin ja EU:n välillä on riita pakolaistilanteesta. EU sanoo, että Turkin pitää noudattaa pakolaissopimusta, joka tehtiin vuonna 2016. Turkki haluaa uuden sopimuksen.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Lisätietoa koronaviruksesta

Mies istuu ja tuijottaa skriiniä, jolla näkyy koronavirus.

Koronavirus on tuonut monenlaisia rajoituksia ihmisten elämään.

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Yle Uutiset selkoruotsiksi

Nainen työpöydän ääressä.

Kuuntele ja lue Yle Nyheter på lätt svenska

Ann-Lis Fredriksson kertoo uutisista selkoruotsiksi

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä