Tiistai 13.10.2020 (radio)

Hallitus sai sovun sote-uudistuksesta

Sote-tiedotustilaisuus.
Hallituspuolueet ovat sopineet uudesta sote-uudistuksesta. Kuva: Silja Viitala / Yle

Hallituspuolueet ovat päässeet sopuun sote-uudistuksesta. Sote tarkoittaa sosiaali- ja terveysuudistusta.

Suomeen perustetaan 21 sosiaali- ja terveydenhuollon aluetta. Alueen nimi on siirtymäajalla hyvinvointialue

Alueiden lisäksi järjestäjä on Helsingin kaupunki.

Uudistuksessa sote-palveluiden järjestäminen siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille. Alueille kuuluu myös pelastustoimi, esimerkiksi palokunta.

Itä-Savo siirtyy sote-uudistuksessa Etelä-Savon yhteyteen.

Soten tarkoitus on parantaa peruspalveluita.

Sote-uudistus kaatui eduskunnan viime kaudella. Uudessa sotessa esimerkiksi julkinen terveydenhuolto on vahvassa roolissa.

Lentoasemille tuli maskipakko

KAsvomaskiin pukeutuneita matkustajia Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
Suomen lentoasemilla on nyt käytettävä kasvomaskia. Kuva: Silja Viitala / Yle

Lentoasemafirma Finavia kertoo, että kaikkien matkustajien pitää käyttää kasvomaskia lentoasemilla.

Maskipakko tuli voimaan tänään. Se koskee kaikkia, jotka liikkuvat lentoasemalla.

Tähän asti on ollut voimassa Finavian suositus. Se annettiin jo toukokuussa.

Finavia haluaa suojata matkustajia ja lentoaseman henkilökuntaa. Finavia haluaa myös korostaa, että turvallinen matkustaminen on mahdollista.

Alkon myynti on kasvanut

Alkon viinahyllyjä Kuopion Sokoksen Alko
Alkoholin myynti Alkoissa on kasvanut rajusti koronan aikana. Kuva: Petra Husu / Yle

Alkon myynti on kasvanut paljon koronaepidemian aikana. Tammi-syyskuussa Alkon myynti nousi yli 12 prosenttia verrattuna samaan aikaan viime vuonna.

Syyskuussa litramääräinen myynti kasvoi 15,5 prosenttia viime vuoden syyskuusta.

Alkoissa kävi viime kuussa asiakkaita lähes 9 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Alkoholin kokonaiskulutus on kuitenkin laskenut, koska ravintolat ovat olleet osan aikaa kiinni. Lisäksi matkustajatuonti ulkomailta ja laivoilta on vähentynyt rajoitusten vuoksi.

Painondeksi ei kerro tarpeeksi

Muotinäytös Kanadassa.
Kuva on muotinäytöksestä Kanadan Torontosta vuodelta 2012. Muotinäytös rohkaisi plus-kokoisia naisia tunnistamaan sekä sisäisen että ulkoisen kauneuden. Kuva: AOP

Painoindeksi terveydenhuollossa saa arvostelua. Esimerkiksi Kanada on jo päättänyt, että se luopuu painoindeksistä lihavuuden hoidossa.

Painoindeksi on mitta-arvo, jolla arvioidaan ihmisen painon ja pituuden suhdetta.

Useimmin painoindeksi lasketaan henkilön painosta, joka jaetaan pituuden neliöllä.

Suomessa aikuisten lihavuutta arvioidaan määrittämällä painoindeksi ja mittaamalla vyötärönympärys.

Erikoislääkäri Reita Nyberg sanoo, että painoindeksi ei kerro kehon koostumuksesta mitään. Esimerkiksi lihakset painavat enemmän kuin rasva. Näin voi olla esimerkiksi urheilijoilla.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 (ei kesällä) ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Areenasta.

Kuuntele myös Yle Uutiset selkoruotsiksi Areenasta.

Kuntavaalien Selkotentti

Nainen.

Selkotentissä puhutaan politiikasta selkokielellä.

Politiikan sananselityksiä

Vaikeita sanoja kuntavaaleista.

Helsingin yliopiston opiskelijat selittävät politiikan vaikeita sanoja.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Yle Kielikoulu

Nainen katsoo puhelimesta posteja

Katso videoita ja opi suomea!

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä