Kaikki talviolympialaisista!

Tiistai 13.2.2018 (radio)

Uuteenkaupunkiin tulee lisää työpaikkoja

Työntekijä Uudenkaupungin autotehtaan kokoonpanolinjalla.
Viime vuonna Uudenkaupungin tehtaalle palkattiin yli 2000 autonrakentajaa. Kuva: Valmet Automotive

Valmet Automotiven Uudenkaupungin autotehtaalle palkataan tänä vuonna noin 1000 uutta työntekijää.  Uusia työntekijöitä tarvitaan, koska Mercedes-Benzin uuden A-sarjan tuotanto alkaa Uudessakaupungissa. 

 Uudenkaupungin tehtaalla työskentelee vuoden lopulla noin 4 500 työntekijää. 

Pakolaisjärjestö kritisoi Suomen turvapaikkapäätöksiä

Bagdad katunäkymä
Mies myy hedelmiä Bagdadissa Kuva: Mohammed Messari / EPA

YK:n eli Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö UNHCR kritisoi Suomen turvapaikkapäätöksiä. 

UNHCR sanoo, että kielteisissä päätöksissä vedotaan liikaa niin sanotun sisäisen paon mahdollisuuteen. Se tarkoittaa, että henkilö voi palata kotimaahan jollekin muulle paikkakunnalle, kuin mistä hän on lähtenyt. 

Sisäministeriön maahanmuutto-osaston ylijohtaja Jorma Vuorio ei näe tässä ongelmaa. Vuorio sanoo, että UNHCR on yksi järjestö muiden joukossa eikä sen näkemys määrää Suomen toimintaa. 

Vuoden 2016 kesäkuussa 77 prosenttia irakilaisista turvapaikanhakijoista sai kielteisen päätöksen. Vuonna 2015 kielteisen päätöksen sai vain 13 prosenttia. 

Syövät yleistyvät lihavuuden takia

Miehen vyötäröä mitataan mittanauhalla.
Nykysuositus on, että miesten vyötärömitta on korkeintaan 94 senttimetriä ja naisten 80. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Monet syövät yleistyvät lihavuuden ja diabeteksen takia. 

Noin 6 prosenttia kaikista syövistä johtuu lihavuudesta ja diabeteksesta. Maksasyövistä ja ruokatorvisyövistä 25 prosenttia johtui lihavuudesta ja diabeteksesta. Kohdun limakalvon syövistä niistä johtui 40 prosenttia.

Nykyään noin kolmasosa maapallon ihmisistä on ylipainoisia tai lihavia. Diabetesta sairastaa noin 415 miljoonaa aikuista. Suomessa diabetesta sairastaa noin 500 000 ihmistä. Työikäisistä joka viides on ylipainoinen. Selvityksessä oli mukana 175 maata.  

Kela perii takaisin opintotukia

Opintotukihakemus.
Opintotukihakemus. Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP

Kela perii takaisin opintotukea vuodelta 2016.

Melkein 35 000 opiskelijaa joutuu maksamaan rahaa takaisin Kelalle. Määrä on vähän suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Summa on opiskelijaa kohti keskimäärin 1 300 euroa. Opintotukea peritään takaisin yhteensä yli 45 miljoonaa euroa.

Opintotukea sai vuonna 2016 runsaat 320 000 opiskelijaa. 

Suomi jäi tiistaina ilman mitaleita olympialaisissa

Ristomatti Hakola
Ristomatti Hakola jäi Pyeonchangin olympialaisissa sprinttifinaalin viimeiseksi. Kuva: Lehtikuva

Kukaan suomalainen ei yltänyt mitaleille talviolympialaisissa tiistaina. Suomella on tähän mennessä 2 mitalia. 

Olympialaisissa on paljastunut ensimmäinen dopingtapaus. Japanilainen kaukalopikaluistelija Kei Saito jäi kiinni dopingista.   


Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Presidentinvaalit 2018

Presidenttiehdokkaat Merja Kyllönen, Laura Huhtasaari, Sauli Niinistö, Pekka Haavisto ja Nils Torvalds saapumassa Ehdokkaat esiin -presidentinvaalitenttiin Madetojan saliin Oulussa.

Kahdeksan ehdokasta pyrki Suomen presidentiksi. Katso, minkälaisia ehdokkaat olivat.

Suomi 100: Suomalainen juttu

Kaatosade kadulla.

Suomi 100: Terveisiä Suomi-kouluista

Paljon onnea suomi -kortti

Suomi 100: Suomi-koulujen opettajat

Maila Eichhorn

Vuosi kotoutumiskoulutuksessa

Kuva Luksian videoblogisarjan lopetusjaksosta.

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä