Tiistai 17.10.2017 (radio)

 

Poliisikouluun kaivataan lisää opiskelijoita

Poliisikoira.
Poliisikouluun halutaan lisää opiskelijoita. Kuva: Yle

Poliisikoulussa on pula hyvistä hakijoista. Poliisikoulun oppilaspaikkoja lisättiin tänä vuonna. 60 opiskelupaikkaa jäi kuitenkin käyttämättä, sillä kouluun ei löytynyt sopivia opiskelijoita.

Varsinkin ruotsinkielisistä opiskelijoista on pula. Ruotsinkieliselle kurssille järjestetään lisähaku syksyllä.

Kirkolle palkinto selkokielisyydestä

Kaksi naista ja mies hymyilevät kunniakirjan kanssa.
Riitta Kuusi, Maria Sten ja Sixten Ekstrand vastaanottivat palkinnon. Kuva: Kaisa Kaatra/Selkokeskus

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on saanut palkinnon selkokielen käytöstä. Palkinto on nimeltään Vuoden selväsanainen.

Kirkko sai palkinnon, koska se on tuottanut aineistoa ja palvelua helpolla suomen ja ruotsin kielellä jo monta vuotta. Kirkolla on verkkosivut selkosuomeksi ja selkoruotsiksi. Kirkko järjestää selkokielisiä jumalanpalveluksia. Myös esimerkiksi kasteen ja vihkimisen toimittamiseen on selkokielinen kaava.

Aurinko oli punainen

Punainen aurinko Helsingin taivaalla.
Aurinko hehkui punaisena tiistaina päivällä. Kuva: Kimmo Porttila / Yle

Aurinko näytti tänään punaiselta varsinkin Etelä-Suomessa. Aurinko värjäytyi, koska Irlannissa riehunut Ophelia-myrsky puhalsi Suomeen metsäpalojen hiukkasia Etelä-Euroopasta ja hiekkapölyä Saharasta.

Ilmatieteen laitos kertoi, että satelliittikuvassa näkyi pölyvana. Se kulki Hollannin ja Ruotsin kautta Suomeen.

Asunnottomien yö

Patjoja telineellä ensisuojassa.
Turun asunnottomat pääsevät nukkumaan ensisuojaan. Kuva: Monica Forssell / Yle

Tänään vietetään Asunnottomien yötä. Yö on osa  YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaista päivää. Asunnottomien yöllä muistutetaan siitä, että jokaisella on oikeus vakinaiseen asuntoon.

Suomessa asunnottomien määrä on vähentynyt. Kuitenkin viime vuoden lopussa lähes 7000 ihmistä oli Suomessa ilman asuntoa. Joka neljäs yksinasuva asunnoton on maahanmuuttajataustainen.

Prinssi William vierailee Suomessa

Prinssi William
Prinssi William tulee ensi kuussa Suomeen. Kuva: Oli Scarff / AFP

Britannian prinssi William saapuu Suomeen marraskuun lopulla. Hän tulee presidentti Sauli Niinistön vieraaksi. Prinssi William on Britannian kruununperimysjärjestyksessä toinen, isänsä kruununprinssi Charlesin jälkeen.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Yle Uutiset selkoruotsiksi

Nainen työpöydän ääressä.

Kuuntele ja lue Yle Nyheter på lätt svenska

Ann-Lis Fredriksson kertoo uutisista selkoruotsiksi

Yle Kielikoulu

Nainen katsoo puhelimesta posteja

Katso videoita ja opi suomea!

Lahjoita puhetta

Lahjoita puhetta, Kysy suosikiltasi.

Tallenna omaa puhetta tutkijoille, niin älylaitteet oppivat ymmärtämään myös sinua!

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä