Tiistai 19.5.2020 (radio)


Hallitus teki ohjeet ravintoloille

Suljettu ravintola-alue Espoon Tapiolassa.
Asiakkaat palaavat ravintoloihin kesäkuussa. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Hallitus on sopinut ravintoloiden uusista ohjeista.

Ravintolat ovat nyt kiinni koronavaaran takia, mutta ne saavat avata ovet asiakkaille kesäkuun alussa. Uusia ohjeita tarvitaan, jotta koronavirus ei leviä ravintoloissa.

Uudet ohjeet korostavat ravintoloiden siisteyttä. Asiakkailla pitää olla mahdollisuus pestä tai desinfioida kädet, kun he tulevat ravintolaan. Ravintoloissa ei saa olla buffet-pöytiä, joista asiakkaat ottavat ruokaa itse.

Hallitus haluaa myös, että ravintoloissa ei ole liian paljon asiakkaita samaan aikaan. Siksi ravintoloiden pitää vähentää asiakaspaikkoja 50 prosenttia.

Hallitus sopi myös, että ravintolat saavat olla auki kello 6-23.

Toukokuun loppuun asti ravintolat saavat myydä vain noutoruokaa eli take away -annoksia.

Ravintola-ala kritisoi ohjeita

Tarjoilja
Kuva: Yle

Matkailu- ja ravintola-alan järjestö MaRa ei ole tyytyväinen hallituksen ohjeisiin. MaRa sanoo, että hallitus haluaa vähentää ravintoloiden asiakaspaikkoja liian paljon.

Hallitus haluaa vähentää asiakaspaikkoja 50 prosenttia. MaRan mielestä paikkoja voidaan vähentää korkeintaan 25 prosenttia.

Järjestön mielestä kaikille työntekijöille ei ole töitä, jos asiakkaita ei ole tarpeeksi paljon.

Tieliikenteesä vähän pahoja onnettomuuksia

Kuvassa on lähes tyhjä moottoritie.
Liikennettä on ollut vähän koronan takia. Kuva: Silja Viitala / Yle

Tieliikenteessä on kuollut ja loukkaantunut vähemmän ihmisiä kuin vuosi sitten.

Tämän vuoden huhtikuussa tieliikenteessä kuoli 12 ihmistä. Se on 5 vähemmän kuin viime vuoden huhtikuussa.

Tieliikenteessä loukkaantui huhtikuussa noin 100 ihmistä vähemmän kuin vuosi sitten.

Syy on se, että liikennettä on ollut tänä keväänä vähemmän kuin tavallisesti koronan takia. Liikennettä on ollut vähän kaikkialla Suomessa.

Koira haistaa koronan

koira
Koiran hajuaisti on ihmeen hyvä. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Koirat osaavat haistaa koronaviruksen.

Helsingin yliopiston tutkijat kertovat, että koirat haistavat koronaviruksen ehkä hyvinkin tarkasti. Koiran hajuaisti voi olla jopa tarkempi kuin laboratoriokoe.

Tutkimuksissa koirat oppivat nopeasti erottamaan, onko virtsanäytteessä koronaa vai ei. Tukijat kuitenkin sanovat, että asiaa pitää tutkia vielä lisää.

Sateet vähenevät

Sininen taivas aurinko ja pilviä.
Torstaina on poutaa koko maassa. Kuva: Esko Jämsä / AOP

Sää on keskiviikkona vielä sateista Etelä-Suomessa, mutta sadekuurot kuitenkin vähenevät. Pohjoisessa on keskiviikkona poutaa, eli vettä ei enää sada. Torstaina sää on jo poutainen koko maassa.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Lisätietoa koronaviruksesta

Mies istuu ja tuijottaa skriiniä, jolla näkyy koronavirus.

Koronavirus on tuonut monenlaisia rajoituksia ihmisten elämään.

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Yle Uutiset selkoruotsiksi

Nainen työpöydän ääressä.

Kuuntele ja lue Yle Nyheter på lätt svenska

Ann-Lis Fredriksson kertoo uutisista selkoruotsiksi

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä