Tiistai 27.6.2017 (radio)

Perussuomalaiset sai takaisin kansanedustajan

Arja Juvonen saapui perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokoukseen Helsingissä 13. kesäkuuta
Kansanedustaja Arja Juvonen palasi perussuomalaisiin. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on kasvanut 1 kansanedustajalla. Kansanedustaja Arja Juvonen palaa perussuomalaisten eduskuntaryhmään.

Juvonen erosi ryhmästä puoluekokouksen jälkeen. Puolueesta lähti samalla noin 20 kansanedustajaa, jotka perustivat Uusi vaihtoehto -ryhmän. Juvonen ei liittynyt itse mihinkään, mutta päätti nyt palata takaisin perussuomalaisiin.

Perussuomalaiset siirtyivät oppositioon hallituskriisin jälkeen. Ryhmässä on nyt 17 kansanedustajaa.

USA:n maahantulokielto muslimeille tuli väliaikaisesti voimaan

Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomarit.
Korkein oikeus sallii maahantulokiellon väliaikaisesti. Kuva: Shawn Thew / EPA
Yhdysvaltain korkein oikeus on antanut luvan rajoittaa 6 muslimimaan kansalaisten maahantuloa. Maahantulokielto estää osittain matkustamisen Iranista, Jemenistä, Libyasta, Somaliasta, Sudanista ja Syyriasta  USA:han. Korkein oikeus sanoo, että kielto ei kuitenkaan koske niitä ihmisiä, joilla on esimerkiksi perhe Yhdysvalloissa.

Kielto kestää 90 päivän ajan. Samalla maahantulokielto estää kaikkien pakolaisten vastaanoton 120 päivän ajan. Päätös on väliaikainen, koska korkein oikeus tekee lopullisen päätöksen maahantulokiellosta vasta syksyllä. Maahantulokielto on ollut tärkeä asia presidentti Donald Trumpille.

Suomi Ensin -leiri purettiin

Poliisi purki Suomi ensin -mielenosoituksen Helsingin Rautatientorilla 26. kesäkuuta 2017.
Poliisi otti kiinni 4 mielenosoittajaa. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva
Maahanmuuttovastainen Suomi Ensin -leiri on purettu Helsingin Rautatientorilla. Asiasta päättivät poliisi ja Helsingin kaupunki, koska mielenosoittajat ovat pahoinpidelleet ihmisiä. Esimerkiksi viikonloppuna poliisi sai tiedon 3 pahoinpitelystä.

Leirin purkaminen herätti vastarintaa ja poliisi otti kiinni 4 mielenosoittajaa.

Rautatientorilla on ollut myös turvapaikanhakijoiden leiri, joka saa jäädä sinne.

Google sai jättisakot EU:lta

Kilpailuasioiden komissaari Margrethe Vestager.
EU antoi isot sakot Googlelle. Kuva: Olivier Hoslet / EPA
Hakukonefirma Google on saanut suuret sakot Euroopan Unionilta. Google joutuu maksamaan 2,4 miljardin eli 2 400 miljoonan euron sakot kilpailusääntöjen rikkomisesta. Sakko on EU:n historian suurin.

EU:n mielestä Google on nostanut verkkohauissa omaa Google Shopping -palveluaan hakutulosten kärkeen. Tämä on estänyt reilua kilpailua.

Google ei hyväksy sakkoa.

Jääkiekkoilija Teemu Selänteelle suuri huomionosoitus

Teemu Selänne
Teemu Selänne. Kuva: Lehtikuva
Suomen ehkä tunnetuin jääkiekkoilija Teemu Selänne on valittu Pohjois-Amerikan ammattilaisliigan NHL:n kunniagalleriaan eli Hockey Hall of Fameen. Huomionosoitus on merkittävä, koska aikaisemmin vain 1 suomalainen eli Jari Kurri on päässyt tähän galleriaan.

Teemu Selänne pelasi urallaan 1451 ottelua NHL:ssä ja teki 684 maalia. Hän voitti urallaan kerran mestaruuden eli Stanley Cupin vuonna 2007.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Yle Uutiset selkoruotsiksi

Nainen työpöydän ääressä.

Kuuntele ja lue Yle Nyheter på lätt svenska

Ann-Lis Fredriksson kertoo uutisista selkoruotsiksi

Yle Kielikoulu

Nainen katsoo puhelimesta posteja

Katso videoita ja opi suomea!

Lahjoita puhetta

Lahjoita puhetta, Kysy suosikiltasi.

Tallenna omaa puhetta tutkijoille, niin älylaitteet oppivat ymmärtämään myös sinua!

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä