Tiistai 29.11.2022 (radio)


Demokratiapalkinto Selkokeskukselle

Kaksi naista toimistossa. Toinen istuu ja toinen seisoo vieressä.
Selkosanomat-lehden taittaja Heidi Ahlström ja kehittämispäällikkö Henna Kara olivat iloisia palkinnosta. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Selkokeskus on saanut Demokratiapalkinnon. 

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson luovutti palkinnon Selkokeskukselle tiistaina. Palkinnon perusteluissa sanotaan, että tieto kuuluu kaikille.

Selkokeskus antaa tietoa vaikeista asioista helpolla suomen kielellä eli selkokielellä. Selkokeskus on antanut tietoa esimerkiksi koronaviruksesta ja Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.

Selkokeskuksen kehittämispäällikkö Henna Kara sanoo, että ymmärrettävä tieto on hyvä ase valeuutisia vastaan. Se on tärkeää, kun maailmassa on kriisejä.

Mies seisoo taulun edessä.
Yksikönpäällikkö Niklas Wilhelmsson oikeusministeriöstä sanoo, että Selkokeskuksen ansiosta jokaisella on mahdollisuus osallistua yhteiskunnan toimintaan. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Oikeusministeriö jakaa Demokratiapalkinnon joka toinen vuosi. Palkinto on 10000 euroa.

Uusia vastaanottokeskuksia

Nainen valmistelee vastaanottokeskuksen huonetta.
Vastaanottokeskuspaikkoja tarvitaan lisää. Kuva: Matti Myller / Yle

Maahanmuuttovirasto eli Migri perustaa uusia vastaanottokeskuksia. Lisäksi vanhoihin vastaanottokeskuksiin tulee lisää paikkoja.

Suomeen perustetaan 3 uutta vastaanottokeskusta. Ne tulevat Helsinkiin, Keravalle ja Outokumpuun.

Uusia vastaanottokeskuksia tarvitaan, koska monet ukrainalaiset pakenevat sotaa. Ukrainalaisia on tullut paljon myös Suomeen.

Lääkäreiden etävastaanotot

Eksoten ravitsemusterapeutti Iida Niemi tietokoneen ääressä pitämässä etävastaanottoa.
Etävastaanotto tuo lääkärin myös pieniin kuntiin. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Lääkäreiden etävastaanottoja aiotaan lisätä. 

Toivotaan, että etäpalvelut helpottavat lääkäripulaa. Monissa pienissä kunnissa lääkäreitä on liian vähän.

Lääkäriopiskelijat ovat kuitenkin huolissaan asiasta. He sanovat, että etävastaanottotyötä ei opeteta vielä tarpeeksi. Siksi työ etävastaanotolla ei sovi vastavalmistuneelle lääkärille, opiskelijat sanovat.

Myös lääketieteen professori Jarmo Jääskeläinen sanoo, että lääkärin pitää ensin osata tutkia potilaita perinteisellä tavalla. Vasta sen jälkeen hän voi pitää myös etävastaanottoa.

Tampereen kissaratikka

Nainen ja raitiovaunu, jossa on kissankuvia.
Milla Vuorela on maalannut ratikkaan mustia kissoja. Kuva: Pasi Tiitola / Tampereen raitiotie

Tampereen liikenteessä kulkee nyt myös kissaratikka. Ratikassa on siis kissojen kuvia.

Taiteilija Milla Vuorela on maalannut kissaratikan kylkiin mustia kissoja. Kissoja on 151, tai noin 151, Vuorela sanoo. Hän ei ole enää ihan varma, kuinka monta kissaa hän maalasi.

Kissaratikka on Tampereen taideratikka. Taideratikka aloitti vuosi sitten. Ratikan kuvat vaihtuvat puolen vuoden välein. Nyt on kissakuvien vuoro.

Sää

sääkartta

Sää on pilvistä. Lumisateita liikkuu Suomen yli pohjoiseen. 

Lunta sataa eniten Keski-Suomessa. Etelässä ja pohjoisessa on poutaista, eli sateita ei saada.

Lämpötila on etelässä nollan vaiheilla, muualla on vähän pakkasta.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.35 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Areenasta.

Kuuntele myös Yle Uutiset selkoruotsiksi Areenasta.

Selkouutiset 30 vuotta

Toimittajia ryhmäkuvassa.

Video kertoo 3 minuutissa, mitä selkouutisille on tapahtunut 30 vuodessa.

Katsojat kertovat

Neljä kasvokuvaa ja keskellä teksti Miksi seuraan selkouutisia?

Miksi seuraat selkouutisia? Miki, Nida, Johanna ja Sami kertovat.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Yle Kielikoulu

Nainen katsoo puhelimesta posteja

Katso videoita ja opi suomea!

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä