Tiistai 4.12.2018 (radio)

Kansan arvot

Saksalaisen sokeritehtaan piipusta nousee savua taivaalle.
Ympäristöasiat huolestuttavat suomalaisia. Kuva: Armin Weigel / EPA

Suomalaiset luottavat poliisiin, koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Luottamus koulutusjärjestelmään on kuitenkin laskenut viime vuodesta, kertoo uusi Kansan arvot -tutkimus.

Demokratian tilaan ja poliittiseen päätöksentekoon suomalaiset ovat tyytymättömiä. Luottamus eduskuntaa, hallitusta ja työmarkkinajärjestöjä kohtaan on vähentynyt. Sen sijaan EU-jäsenyyteen ja euroon suhtaudutaan myönteisesti.

Ympäristöasiat huolestuttavat suomalaisia enemmän kuin koskaan aiemmin. Ympäristöasioiden takia ei kuitenkaan olla valmiita heikentämään omaa elintasoa.

Kansan arvot -tutkimukseen vastasi yli 1300 suomalaista.

Itsenäisyyspäivän mielenosoitukset

Uusnatsien järjestämä ”Kohti vapautta” mielenilmaus.
Uusnatisien järjestö Pohjoismainen vastarintaliike marssii itsenäisyyspäivänä Helsingissä. Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle

Helsingissä pidetään itsenäisyyspäivänä useita mielenosoituskulkueita. Poliisi varautuu, että mielenosoituksiin osallistuu tuhansia ihmisiä.

Uusnatsijärjestö Pohjoismainen vastarintaliike marssii iltapäivällä Kaisaniemestä Töölöön. Samaan aikaan Töölössä on mielenosoitus, jossa vastustetaan natseja. Illalla kansallismielisten ryhmien 612-kulkue marssii Töölön läpi Hietaniemen hautausmaalle.

Päivällä keskustassa on myös liikkeellä ylioppilaiden perinteinen itsenäisyyspäivän soihtukulkue.

Ahtisaaret

Presidentti Martti Ahtisaari ja puoliso Eeva Ahtisaari.
Presidentti Martti Ahtisaari ja rouva Eeva Ahtisaari. Kuva: Kalevi Rytkölä / Yle

Presidentti Martti Ahtisaari ja rouva Eeva Ahtisaari eivät osallistu tänä vuonna itsenäisyyspäivän juhlintaan.

Ahtisaaret eivät osallistu presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion itsenäisyyspäiväjuhliin presidentinlinnassa. He eivät myöskään osallistu itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelukseen.

Presidentti Ahtisaari on ollut selkäleikkauksessa tänä syksynä. Hänen toipumisensa on vielä kesken.

Presidentti Mauno Koiviston leski, rouva Tellervo Koivisto on kertonut, että hänkään ei osallistu tänä vuonna Linnan juhliin.

Suomi 100-satelliitti

Suomi 100 -satelliitti renderointi avaruudessa
Suomi 100 -satelliitti lähettää avaruudesta maahan ääntä ja kuvaa. Kuva: Aalto-yliopisto

Suomen itsenäisyyden juhlavuoden satelliitti on lähtenyt avaruuteen. Suomi 100 -satelliitti laukaistiin avaruuteen illalla Kaliforniasta.

Suomi 100 -satelliitti on Aalto-yliopiston ja Ilmatieteen laitoksen yhteinen hanke.

Pieni satelliitti kiertää maapalloa 600 kilometrin korkeudessa. Se mittaa avaruussääilmiöitä ja tuottaa uutta tietoa esimerkiksi revontulista.

Satelliitti lähettää maahan ääntä ja kuvaa, jota kaikki suomalaiset voivat katsella satelliitin nettisivuilla.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Selkeämpiä selkouutisia

Selkouutisten leikkaamista.

Miten voimme parantaa selkouutisia?

Luetaan yhdessä

Soili Harjula

Luetaan yhdessä -ryhmissä opitaan suomea yhdessä.

Maahanmuuttajat opiskelevat journalismia

Nainen haastattelee miestä.

Rasoul Khorram kertoo kurssista valokuvien avulla.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Uutisluokka 2019

Kolme nuorta miestä.

Opiskelijat tekivät jutun selkouutisille.

Eduskuntavaalit 2019: Selkokielinen vaalikeskustelu

Yhdeksän ihmistä istuu auditorion lavalla. Yksi heistä ottaa selfietä.

Poliitikot Ylen ensimmäisessä selkokielisessä vaalikeskustelussa.

Eduskuntavaalit 2019: Nasib ja maahanmuuttajat

Viisi naista istuu pöydän ympärillä ja takana seisoo kaksi miestä.

Nasib Naseri keskustelee vieraiden kanssa kotoutumisesta, kulttuurieroista ja maahanmuuttajanaisista.

Uusi nimilaki

Sukunimitaulu

Mitä uusi nimilaki sanoo etunimistä ja sukunimistä?

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä