Tiistai 5.3.2019 (radio)


Timo Soini ei lähde eduskuntavaaliehdokkaaksi

Timo Soini (sin.) piti tiedotustilaisuuden eduskunnassa 5. maaliskuuta 2019.
Timo Soini ei lähde ehdokkaaksi kevään eduskuntavaaleissa. Kuva: Yle

Timo Soini ei lähde enää ehdolle eduskuntavaaleissa.

Timo Soini on perussuomalaisten perustaja ja nykyinen sinisten ulkoministeri. Hän on ollut kansanedustajana neljä kautta eli 16 vuotta. Soini sai eduskuntavaaleissa 4 vuotta sitten lähes 30 000 ääntä.

Eurovaaliehdokkuudesta Soini ei vielä sano mitään.

Ehdokkaiden asettaminen huhtikuun eduskuntavaaleihin päättyi tänään tiistaina klo 16.

Nuoret uskovat äänestämiseen

Presidentinvaalimainoksia Töölöntorilla Helsingissä tammikuussa 2018.
Nuoret uskovat, että äänestämällä voi vaikuttaa. Kuva: Jarno Kuusinen / AOP

Nuoret uskovat muita enemmän, että äänestämällä vaaleissa voi vaikuttaa asioihin.

Ylen kyselyssä 75 prosenttia alle 30-vuotiaista uskoo, että äänestämällä voi vaikuttaa yhteiskuntaan. Nuoret kuitenkin äänestävät vaaleissa vähiten.

Maailman saastuneimmat kaupungit ovat Intiassa

Autoja ja mopoja tiellä alikulkusillan alla. Kaiken kattaa ruskeankellertävä sumu.
Delhi on maailman saastuneimpia kaupunkeja. Kuva: Rajat Gupta / EPA

Maailman 30 saastuneimmasta kaupungista 22 on Intiassa.

Uusi raportti kertoo, että maailman saastunein kaupunki on Gurgaon Intiassa. Gurgaon on Delhin metropolin lähellä.

Kolmenkymmenen saastuneimman kaupungin joukossa on Intian lisäksi kaupunkeja Pakistanista ja Kiinasta sekä yksi kaupunki Bangladeshista.

Hi-virus katosi tartunnan saaneesta miehestä

henkilö ottamassa hiv-testiä
Hi-virus onnistuttiin hävittämään aikuisesta potilaasta toisen kerran historiassa.

Lontoossa on onnistuttu hävittämään hi-virus tartunnan saaneesta miehestä.

Miehelle tehtiin luuydinsiirtoja ihmisiltä, jotka ovat immuuneja virukselle. Hoidon jälkeen miehellä ei ole ollut hi-virusta 19 kuukauteen.

Kyseessä on toinen kerta historiassa, kun virus on onnistuttu hävittämään aikuisesta potilaasta. Vuonna 2007 amerikkalainen potilas sai samaa hoitoa Berliinissä, eikä hänessä ole sen jälkeen todettu hi-virusta.

Hiv-tartuntaa hoidetaan lääkkeellä, joka estää tartuntaa etenemästä aidsiksi. Lääkkeet eivät kuitenkaan paranna potilasta.

Aidsiin on kuollut arvioiden mukaan maailmassa yli 35 miljoonaa ihmistä.

Tänä vuonna jaetaan 2 kirjallisuuden Nobelia

Ruotsin akatemiassa Nobel-palkintojen julkistamistilaisuus
Viime vuonna jakamatta jäänyt kirjallisuuden Nobel-palkinto jaetaan tänä vuonna. Kuva: Pelle T Nilsson / AOP

Ruotsin akatemia myöntää tänä vuonna 2 kirjallisuuden Nobel-palkintoa.

Ruotsalainen media kertoo, että Ruotsin akatemia myöntää tänä vuonna myös viime vuonna jakamatta jääneen palkinnon. Palkinto jätettiin viime vuonna myöntämättä, koska Ruotsin akatemiaa häiritsi seksuaaliseen häirintään liittynyt skandaali.

Kirjallisuuden Nobel-palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1901. Kirjallisuuden Nobel-palkinto on suuruudeltaan noin miljoona euroa.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Selkeämpiä selkouutisia

Selkouutisten leikkaamista.

Miten voimme parantaa selkouutisia?

Luetaan yhdessä

Soili Harjula

Luetaan yhdessä -ryhmissä opitaan suomea yhdessä.

Maahanmuuttajat opiskelevat journalismia

Nainen haastattelee miestä.

Rasoul Khorram kertoo kurssista valokuvien avulla.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Pointti-festivaali

Kaksi miestä ja yksi nainen.

Selkouutiset ja yleisö tapasivat.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Uutisluokka 2019

Kolme nuorta miestä.

Opiskelijat tekivät jutun selkouutisille.

Eduskuntavaalit 2019: Selkokielinen vaalikeskustelu

Yhdeksän ihmistä istuu auditorion lavalla. Yksi heistä ottaa selfietä.

Poliitikot Ylen ensimmäisessä selkokielisessä vaalikeskustelussa.

Eduskuntavaalit 2019: Nasib ja maahanmuuttajat

Viisi naista istuu pöydän ympärillä ja takana seisoo kaksi miestä.

Nasib Naseri keskustelee vieraiden kanssa kotoutumisesta, kulttuurieroista ja maahanmuuttajanaisista.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä