Tiistai 6.11.2018 (radio)

Yle selvitti junien myöhästymisiä

Junalaiturin tunnelmaa
Junakone, josta voi katsoa junien kulkua ja myöhästymisiä. Kuva: Asmo Raimoaho / Yle

 Melkein joka 4. kaukojuna Suomessa myöhästyy enemmän kuin 5 minuuttia. Tämä selviää tiedoista, jotka Yle keräsi.

Esimerkiksi aamujuna Turusta Helsinkiin kuljettaa paljon työmatkalaisia. Juna on ollut yli 5 minuuttia myöhässä melkein joka toinen aamu.Kaikki eivät ehdi töihin tai kokoukseen. 

Myöhästymisten syitä ovat ratatyöt ja häiriöt järjestelmässä, joka ohjaa liikennettä. Suurin yksittäinen syy on se, että jokin toinen juna on myöhässä.Suomen rataverkostosta 90 prosenttia on 1-raiteista. Suomen myöhästymisluvut ovat muuhun Eurooppaan verrattuna korkeita. 

Osoitteesta yle.fi voi katsoa, mitkä junat ovat usein myöhässä ja kuinka paljon.   

Monen työttömyyskassan maksut laskevat

Työttömyyskorvauksen hakukaavake
Työllisyyden parantuminen näkyy myös työttömyyskassojen maksuissa. Kuva: Marja Väänänen / Yle

Monet työttömyyskassat laskevat jäsenmaksuja. Noin 75 prosenttia työttömyyskassoista aikoo laskea maksuja ensi vuonna. Syy on se, että työllisyys on parantunut.

Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö kertoo, että jäsenmaksut laskevat keskimäärin 10 prosenttia.Työttömyyskassoihin kuuluu Suomessa noin 2 miljoonaa ihmistä. Jos kuukausipalkka on 3000 euroa, jäsenmaksu laskee keskimäärin 17 euroa.

Eniten jäsenmaksut putoavat Paperityöväen kassassa, 39 prosenttia.Kaikilla aloilla työttömyyskassojen maksut eivät laske. 

Influenssarokotukset ovat alkaneet

Lapsi saa nenäsumuterokotteen.
Tässä annetaan lapselle kausi-influessarokokotetta. Rokote on nenäsumutteessa. Kuva: Petteri Sopanen / Yle

 Influenssarokotukset ovat käynnissä jo monissa kunnissa. Esimerkiksi Helsingissä riskiryhmien rokotukset ovat tällä viikolla. 

Aiempaa useammat lapset saavat nyt maksuttoman influenssarokotuksen. Lapset saavat rokotuksen 6 ikävuoteen saakka. Aiemmin perusterveistä lapsista rokotettiin ilmaiseksi vain alle 3-vuotiaat.  

Linnan juhlien teemana ovat ympäristö ja ilmasto

Linnanjuhlat 2014
Kuva: Ari Lahti / AOP

Ilmasto ja ympäristö näkyvät tänä vuonna Linnan juhlissa.

Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio kutsuvat itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle 1 700 vierasta. Vieraiden joukossa on suomalaisia, jotka ovat toimineet ilmaston ja ympäristön hyväksi. Kunniavieraina on sotaveteraaneja ja lottia. 

Ympäristöteema näkyy Presidentinlinnan tarjoiluissa ja koristeluissa. Myös Haukion juhlapuku kunnioittaa teemaa: Aalto-yliopisto valmistaa puvun ekologisesta ioncell-kuidusta. Kuidun raaka-aine on kotimainen koivu.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Eduskuntavaalit 2019: Selkokielinen vaalikeskustelu

Yhdeksän ihmistä istuu auditorion lavalla. Yksi heistä ottaa selfietä.

Poliitikot Ylen ensimmäisessä selkokielisessä vaalikeskustelussa.

Eduskuntavaalit 2019: Nasib ja maahanmuuttajat

Viisi naista istuu pöydän ympärillä ja takana seisoo kaksi miestä.

Nasib Naseri keskustelee vieraiden kanssa kotoutumisesta, kulttuurieroista ja maahanmuuttajanaisista.

Uusi nimilaki

Sukunimitaulu

Mitä uusi nimilaki sanoo etunimistä ja sukunimistä?

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Luksian opiskelijat esittelevät eri alojen ammattikoulutusta

Kameramies kuvaa opiskelijoita.

Rakennusala

Sosiaali- ja terveysala

Liiketalousala

Kiinteistönhoitoala

Puhdistuspalveluala

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä