Tiistai 9.8.2022

TV:n selkouutisilla on kesätauko 6.6.–12.8.
Lue ja kuuntele radiolähetys tästä.

Sähkön verotus

Mika Lintilä.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Elinkeinoministeri haluaa laskea sähkön verotusta. Elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo, että arvonlisäveron lasku on paras keino alentaa sähkön hintaa.

Sähkön arvonlisävero on nyt 24 prosenttia. Lintilä ehdottaa, että vero lasketaan esimerkiksi 10 prosenttiin.

Lintilä sanoo, että sähkön hinnalle ei voi laittaa ylärajaa. Syynä on se, että mikään maa ei sen jälkeen ehkä tuo sähköä Suomeen.

Sähkö on nyt tosi kallista. Ensi talvena sähkö maksaa vielä enemmän kuin nyt.

Suomalaisten kulutus

Autoa tankataan.
Ihmiset ajavat vähemmän autolla kuin aikaisemmin, koska bensa on kallista. Kuva: Aalto Puutio / Yle

Suomalaiset kuluttavat vähemmän kuin aikaisemmin. Syynä on se, että tavaroiden ja palveluiden hinnat ovat nousseet.

Kysely kertoo, että ihmiset ajavat vähemmän autolla kuin aikaisemmin. Yli 50 prosenttia autoilijoista ajaa vähemmän, koska bensa on kallista. Moni polkee pyörällä enemmän kuin ennen.

Ihmiset yrittävät säästää ruokaostoksissa. Moni käy myös kahvilassa tai ravintolassa vähemmän kuin aikaisemmin.

Hintojen nousu vaikuttaa eniten 15–24-vuotiaisiin nuoriin. Heistä 65 prosenttia kuluttaa vähemmän kuin ennen.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan

Ukrainalaiset sotilaat partioivat Itä-Ukrainan Donbasissa toukokuussa.
Ukrainalaiset sotilaat partioivat Itä-Ukrainan Donbasissa toukokuussa. Kuva: Diego Herrera Carcedo / AOP

Ukrainassa Venäjä siirsi viikonloppuna sotilaita puolustukseen Etelä-Ukrainassa. Etelä-Ukrainassa on meneillään Ukrainan vastahyökkäys. Asiasta kertoo Britannian tiedustelu.

Samaan aikaan Venäjä on edelleen myös hyökännyt Donetskin alueella. Venäjän joukot ovat päässet eteenpäin vain vähän.

Junamatkat

Juna seisoo raiteilla
Juna seisoo raiteilla. Kuva: Minna Aula / Yle

Ihmiset matkustivat heinäkuussa paljon junalla.

Suomessa tehtiin heinäkuussa yhteensä 1,4 miljoonaa matkaa junalla. Tämä on 46 prosenttia enemmän kuin viime vuoden heinäkuussa. Ihmiset matkustivat heinäkuussa junalla enemmän kuin koskaan aikaisemmin 1 kuukauden aikana.

Kesäkuuhun verrattuna matkustajien määrä junissa lisääntyi heinäkuusssa eniten Helsingin ja Seinäjoen välillä.

Sää

Pyhä-Nattasen sorapolku aurinkoisena kesäpäivänä.
Sorapolku aurinkoisena kesäpäivänä. Kuva: Maiju Saijets / Yle

Sää on melkein koko Suomessa poutainen. Monin paikoin on myös selkeää. Lapissa sataa välillä vettä.

Keskiviikkona päivällä lämpötila on 19 ja 24 asteen välillä.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Areenasta.

Kuuntele myös Yle Uutiset selkoruotsiksi Areenasta.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Yle Kielikoulu

Nainen katsoo puhelimesta posteja

Katso videoita ja opi suomea!

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä