Torstai 1.11.2018 (radio)


Vihreiden johtajaehdokkaat

Pekka Haavisto.
Pekka Haavisto. Kuva: Jarno Kuusinen / AOP

Kansanedustaja Pekka Haavisto pyrkii vihreiden puheenjohtajaksi. Haavisto kertoi ehdokkuudesta Twitterissä.

Haavisto on toinen ehdokas, joka pyrkii vihreiden puheenjohtajaksi. Myös kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto on kertonut, että hän haluaa johtaa vihreitä.

Vihreät valitsevat puheenjohtaja Touko Aallon seuraajan lauantaina. Aalto on jättänyt tehtävän kovan väsymyksen takia.

E-urheilijan miljoonatulot

Lasse Urpalainen
MATUMBAMAN Lasse Urpalainen. Kuva: Richard Stanway / TeamLiquidPro

Suomen e-urheilussa eli elektronisessa urheilussa on tehty ennätys.

Suomalainen e-urheilija on ansainnut ensimmäistä kertaa rahaa yli miljoona euroa. E-urheilun maailmanmestari Lasse Urpalainen ansaitsi viime vuonna yhteensä 1,8 miljoonaa euroa.

Miljoonatulot ovat pääasiassa palkintorahoja. 23-vuotias Urpalainen tunnetaan e-urheilussa nimellä MATUMBAMAN.

Urpalainen maksaa verot Suomeen. Esimerkiksi monet jääkiekkoilijat ja formula-kuljettajat asuvat ulkomailla ja maksavat verot sinne.

E-urheilun pelit ovat usein viihdepelejä, joita pelataan tietokoneella tai pelikonsolilla.

Haminan suuri lipputanko

Satametrinen valkoinen lipputanko pitkin pituuttaan hiekkakentällä Haminassa.
100 metriä pitkä lipputanko oli vaikea saada pystyyn. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Haminassa Itä-Suomessa on saatu pystyyn suuri lipputanko. Lipputanko on Euroopan korkein. Se on 100 metriä korkea.

Pystyttäminen ei keskiviikkona onnistunut, koska tuuli oli liian kova. Nyt tanko on pystyssä. Pystyttämiseen tarvittiin 2 nosturia.

Lipputanko on koottu 11 osasta. Ne on valmistettu Pietarissa Venäjällä.

Valtamerten lämpö

Aaltoileva meri
Valtameret ovat lämpövarastoja. Kuva: B. Jack Pan / Scrippsin merentutkimusinstituutti

Uusi tutkimus kertoo, että valtamerissä on paljon lämpöä.

Valtamerissä on lämpöä 60 prosenttia enemmän kuin on luultu. Se tarkoittaa, että maapallon lämpeneminen on selvästi jo pitkällä. Lämpö ei olekaan kadonnut avaruuteen, niin kuin on toivottu.

Tieto merien lämmöstä on ollut puutteellista, koska sitä on kerätty luotettavalla tavalla vasta noin 10 vuotta.

Amerikkalainen Princetonin yliopisto teki kansainvälisen tutkimuksen. Siinä tutkijoilla oli käytössä uudenlainen tutkimustapa. Se antaa täsmällistä tietoa merivesien lämpötiloista.

Uudet tiedot antavat pelottavan kuvan siitä, kuinka nopeaa maapallon lämpeneminen on.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Uutisluokka 2019

Kolme nuorta miestä.

Opiskelijat tekivät jutun selkouutisille.

Eduskuntavaalit 2019: Selkokielinen vaalikeskustelu

Yhdeksän ihmistä istuu auditorion lavalla. Yksi heistä ottaa selfietä.

Poliitikot Ylen ensimmäisessä selkokielisessä vaalikeskustelussa.

Eduskuntavaalit 2019: Nasib ja maahanmuuttajat

Viisi naista istuu pöydän ympärillä ja takana seisoo kaksi miestä.

Nasib Naseri keskustelee vieraiden kanssa kotoutumisesta, kulttuurieroista ja maahanmuuttajanaisista.

Uusi nimilaki

Sukunimitaulu

Mitä uusi nimilaki sanoo etunimistä ja sukunimistä?

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Luksian opiskelijat esittelevät eri alojen ammattikoulutusta

Kameramies kuvaa opiskelijoita.

Rakennusala

Sosiaali- ja terveysala

Liiketalousala

Kiinteistönhoitoala

Puhdistuspalveluala

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä