Torstai 12.3.2020 (radio)

Hallitus antoi suosituksia koronan ehkäisemiseksi

Hallitus tiedottaa koronaviruksesta.
Valtiovarainministeri Katri Kulmuni, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru, pääministeri Sanna Marin ja sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen pitivät tiedotustilaisuuden. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Suomen hallitus on kertonut uusista keinoista, joilla koronaviruksen leviämistä yritetään ehkäistä.

Hallitus suosittaa nyt, että kaikki isot yleisötilaisuudet perutaan. Hallitus suosittaa, että yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun asti.

Hallitus myös suosittaa, että suomalaiset siirtävät työmatkoja ja lomamatkoja.

Suomessa on todettu jo yli 100 koronavirustartuntaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos lähettää kaikille ihmisille Suomessa tietopaketin koronaviruksesta.

Lääkäreitä ja hoitajia koronakaranteeniin

Meilahden sairaala-alue.
Meilahden sairaala Helsingissä. Kuva: Esko Jämsä / AOP

Helsingissä Meilahden sairaalassa lääkäreitä ja hoitajia on joutunut koronaviruskaranteeniin.

Yhteensä 28 lääkäriä ja hoitajaa on joutunut karanteeniin, koska he ovat altistuneet koronavirukselle. He ovat altistuneet, koska yhdeltä Meilahden sairaalan lääkäriltä on löytynyt koronavirus.

Lääkärirurgi sai koronavirustartunnan lomamatkalla Itävallassa. Hän ehti tulla lomalta töihin, ennen kuin hän sairastui ja tartunta huomattiin.

Koronavirukselle on altistunut myös muutama potilas ja heidän omaisiaan.

Eurooppalaisille matkustuskielto Yhdysvaltoihin

Ronald Reaganin kansallinen lentoasema.
Ronald Reaganin kansallinen lentoasema Washingtonissa. Kuva: Daniel Slim / AFP

Yhdysvallat kieltää matkustamisen Manner-Euroopasta Yhdysvaltoihin. Yhdysvallat yrittää näin rajoittaa koronaviruksen leviämistä.

Kielto tulee voimaan lauantaina aamulla Suomen aikaa. Se kestää kuukauden. Kielto ei koske Britanniaa. Myös tavaraliikenne voi jatkua normaalisti.

Kiellon takia Finnair on perunut kaikki lennot Yhdysvaltoihin kuukauden ajaksi.

Talvisodan päättymisestä 80 vuotta

Kolme kirkonkelloa Säynätsalon kellotapulissa.
Kirkonkellot soivat huomenna aamupäivällä. Kuva: Jyväskylän seurakunta / Petri Kananen

Kirkonkellot soivat huomenna aamupäivällä ympäri Suomen.

Kirkonkellot alkavat soida hiukan ennen kello 11.. Ne muistuttavat siitä, että talvisota päättyi 80 vuotta sitten.

Sisäministeriö suosittelee, että Suomen liput nostetaan huomenna salkoon koko maassa.

Autojen turvavälit ovat liian pieniä

Autoja liikenteessä Kasitiellä.
Etenkin liukkaalla kelillä on tärkeää, että autojen turvälit ovat tarpeeksi pitkät. Kuva: Kalle Mäkelä / Yle

Turvaväli on autoilijoille tuttu asia, mutta moni ei noudata sitä.

Liikenneturvan kyselyssä, melkein kaikki autoilijat sanovat, että turvavälit ovat liian pieniä. Noin 40 prosenttia kuljettajista kuitenkin sanoo, että he itse pitävät tarpeeksi pitkän turvavälin.

Turvaväli tarkoittaa välimatkaa, joka jää kahden auton väliin, kun ne ajavat peräkkäin. Maantiellä turvavälin pitää olla metreinä vähintään sama kuin ajonopeus. Taajamassa turvaväli on metreinä puolet ajonopeudesta.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Lahjoita puhetta

Lahjoita puhetta, Kysy suosikiltasi.

Tallenna omaa puhetta tutkijoille, niin älylaitteet oppivat ymmärtämään myös sinua!

Yle Uutiset selkoruotsiksi

Nainen työpöydän ääressä.

Kuuntele ja lue Yle Nyheter på lätt svenska

Ann-Lis Fredriksson kertoo uutisista selkoruotsiksi

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä