Torstai 14.6.2018 (radio)


Uusia kansalaisia ennätysmäärä

Passi naisen kädessä.
Monet saivat viime vuonna Suomen passin. Kuva: Tuomas Hirvonen / Yle

Yli 12 200 ulkomaalaista sai viime vuonna Suomen kansalaisuuden. Määrä on suurempi kuin koskaan ennen. 

Suurin osa uusista kansalaisista on venäläisiä. Sen jälkeen tulevat somalialaiset, irakilaiset ja virolaiset. 

Melkein kaikki uudet kansalaiset säilyttävät myös vanhan kotimaan kansalaisuuden. Se tarkoittaa, että he ovat kaksoiskansalaisia. 

Viranomaisten toimintaa tutkittiin

Kynttilä- ja kukkameri muistuttaa Turun puukotuksen uhreista.
Turun puukotuksessa kuoli 2 ihmistä. Kuva: Lassi Lähteenmäki / Yle

Onnettomuustutkintakeskus on tutkinut, miten viranomaiset toimivat Turun puukotuksen aikana ja ennen sitä.

Tutkijat sanovat, että viranomaisten työtä voidaan parantaa. Tutkijoiden mielestä viranomaiset eivät ole käyttäneet tarpeeksi rahaa toimiin, jotka estävät radikaalia ajattelua.

Tutkijat ehdottavat esimerkiksi uudenlaista neuvontapalvelua. Tutkijoiden mielestä ihmiset tarvitsevat neuvontaa, jos heillä on kysymyksiä tai huolia, jotka liittyvät turvapaikanhakijoihin.

Turun puukotus tapahtui viime kesänä. Mies löi puukolla 10 ihmistä, joista 2 kuoli. Mies oli turvapaikanhakija.

Yhteishaun tulokset julkaistiin

Yhteishakutulokset.
Kuva: Tommi Parkkinen / Yle

Kevään yhteishaun tulokset on julkaistu. Hakijat pyrkivät lukioihin ja ammatilliseen koulutukseen.

Yli 62 000 hakijaa sai opiskelupaikan, ja noin 10 000 hakijaa jäi ilman opiskelupaikkaa.

Lukion suosio on vähän kasvanut. Lukioon pyrki tänä vuonna 58 prosenttia nuorista, jotka suorittivat peruskoulun.

Ramadan loppuu

Anonyymejä ihmisiä.
Muslimit elävät Ramadanin aikana vaatimattomasti. Kuva: Jim Hollander / EPA

Muslimien paastokuukausi Ramadan on loppumassa.

Ramadanin aikana terveet aikuiset muslimit ovat syöneet ja juoneet vasta auringonlaskun jälkeen.

Ramadanin jälkeen alkaa juhla, jonka nimi on id-al-fitr. Id-al-fitr on muslimien tärkein juhla.

Myös Suomen muslimit valmistautuvat vuoden suurimpaan juhlaan.

Jalkapallon MM alkoi

jalkapallostadionin tyhjä katsomo
Venäjä on valmis jalkapallon MM-kisoihin. Kuva: Donat Sorokin / AOP

Jalkapallon MM-kisat ovat alkaneet Venäjällä.

MM-kisat ovat tosi iso tapahtuma. Venäjälle tulee paljon kisaturisteja. Esimerkiksi Moskovaan tulee ehkä miljoona turistia.

Jalkapallon MM-kisat kestävät kuukauden. Kisoissa pelataan yhteensä 64 peliä. Vasta heinäkuun 15. päivä selviää, mikä maa on jalkapallon maailmanmestari.

Myös suomalaiset seuraavat pelejä innokkaasti, vaikka Suomi ei ole kisoissa mukana.

Ylen nettisivuilla on omat sivut jalkapallon MM-kisoille.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Yle Uutiset selkoruotsiksi

Yle Nyheter på lätt svenska

Selkeämpiä selkouutisia

Selkouutisten leikkaamista.

Miten voimme parantaa selkouutisia?

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Uutisluokka 2019

Kolme nuorta miestä.

Opiskelijat tekivät jutun selkouutisille.

Eduskuntavaalit 2019: Selkokielinen vaalikeskustelu

Yhdeksän ihmistä istuu auditorion lavalla. Yksi heistä ottaa selfietä.

Poliitikot Ylen ensimmäisessä selkokielisessä vaalikeskustelussa.

Eduskuntavaalit 2019: Nasib ja maahanmuuttajat

Viisi naista istuu pöydän ympärillä ja takana seisoo kaksi miestä.

Nasib Naseri keskustelee vieraiden kanssa kotoutumisesta, kulttuurieroista ja maahanmuuttajanaisista.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä