Torstai 20.9.2018 (radio)


Pula työntekijöistä

Mies työskentelee rakennustyömaalla.
Rakennustyömailla tarvitaan tekijöitä. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Työntekijöistä on pulaa monella alalla.

Esimerkiksi rakennusalalla tarvitaan lisää työntekijöitä. Eniten rakennusalalla tarvitaan työnjohtajia ja rakennusinsinöörejä.

Myös hoitoalalla on pulaa työntekijöistä. Hoitoalalla tarvitaan lisää hoitajia ja lääkäreitä. Suurin pula on puheterapeuteista.

Tiedot ovat Suomen työ- ja elinkeinoministeriöltä.

Katla-tulivuori

Katla-tulivuori.
Katla purkautui viimeksi vuonna 1918. Kuva: AOP

Tulivuori Katla on heräämässä Islannissa.

Tulivuoritutkijat kertovat, että Katla päästää ilmaan hiilidioksidia. Se on merkki siitä, että Katla voi purkautua.

Tutkijat sanovat, että Katlan purkauksesta tulee iso. Katlan päällä on jopa 600 metriä jäätä. Kun purkaus sulattaa jäätä, vesi osuu tulivuoren kuumaan laavaan. Silloin syntyy räjähdys, ja esimerkiksi tuhkaa leviää kauas.

Tutkijat eivät osaa sanoa, milloin Katla purkautuu. Edellisen kerran Katla purkautui 100 vuotta sitten.

Kauppakeskus Redi

Pia Svensk, kauppakeskusjohtaja, Redi.
Pia Svenska on kauppakeskus Redin johtaja. Kuva: Ronnie Holmberg / Yle

Helsingissä on avattu uusi kauppakeskus. Kauppakeskus Redi on Kalasatamassa.

Rediin pääsee helposti metrolla. Kalasataman metroasema on kauppakeskuksen 3. kerroksessa.

Redistä löytyy ravintoloita ja elokuvateattereita. Yksi Redin erikoisuus on puisto. Se on kauppakeskuksen katolla.

Redistä löytyy myös Suomen ensimmäinen hävikkiruokakauppa WeFood. Hävikkiruokakauppa myy esimerkiksi kauppojen ylimääräistä ruokaa. Niin ruoka tulee käyttöön eikä joudu roskiin. WeFoodin voitto menee avustustyöhön.

Kalasatama on uusi kaupunginosa Helsingissä. Kalasatamaa rakennetaan kovaa vauhtia. Alueelle tulee myös korkeita tornitaloja, joissa on satoja asuntoja.

Nälkäpäivä-keräys

Toimittaja Minna Rinta-Tassi lipaskerääjänä.
Nälkäpäivä-keräys näkyy kaduilla. Kuva: Mårten Lampén / Yle

Nälkäpäivä-keräys on alkanut. Keräyksen rahat menevät avustustyöhön.

Tänä vuonna rahaa tarvitaan Bangladeshissa. Siellä on iso pakolaisleiri, ja leirillä on Suomen Punaisen Ristin sairaala. Leirin asukkaat ovat rohingya-muslimeja, jotka ovat paenneet Myanmarista.

Suomen Punainen Risti järjestää Nälkäpäivä-keräyksen joka vuosi syyskuussa. Nälkäpäivä-keräys näkyy kaduilla, kun vapaaehtoiset keräävät rahaa punaisiin keräyslippaisiin.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Selkeämpiä selkouutisia

Selkouutisten leikkaamista.

Miten voimme parantaa selkouutisia?

Luetaan yhdessä

Soili Harjula

Luetaan yhdessä -ryhmissä opitaan suomea yhdessä.

Maahanmuuttajat opiskelevat journalismia

Nainen haastattelee miestä.

Rasoul Khorram kertoo kurssista valokuvien avulla.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Pointti-festivaali

Kaksi miestä ja yksi nainen.

Selkouutiset ja yleisö tapasivat.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Uutisluokka 2019

Kolme nuorta miestä.

Opiskelijat tekivät jutun selkouutisille.

Eduskuntavaalit 2019: Selkokielinen vaalikeskustelu

Yhdeksän ihmistä istuu auditorion lavalla. Yksi heistä ottaa selfietä.

Poliitikot Ylen ensimmäisessä selkokielisessä vaalikeskustelussa.

Eduskuntavaalit 2019: Nasib ja maahanmuuttajat

Viisi naista istuu pöydän ympärillä ja takana seisoo kaksi miestä.

Nasib Naseri keskustelee vieraiden kanssa kotoutumisesta, kulttuurieroista ja maahanmuuttajanaisista.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä