Torstai 21.10.2021 (radio)


Suomen koronatilanne

Digitaalinen koronapassi ja puhelin baaritiskillä.
Koronapassin avulla ravintolat voivat toimia normaalisti myös huonon koronatilanteen aikana. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Koronatilanne on vielä huono eri puolilla Suomea.

Esimerkiksi Helsingin sairaaloissa koronapotilaita on paljon. Korona leviää nyt niiden joukossa, jotka eivät ole saaneet koronarokotuksia.

Huonon koronatilanteen takia ravintoloiden koronarajoitukset kovenevat Uudellamaalla ja Etelä-Pohjanmaalla. Ravintoloiden pitää lopettaa alkoholin myynti keskiyöllä, ja ne saavat ottaa vähemmän asiakkaita kuin tavallisesti. Kovemmat rajoitukset tulevat voimaan perjantaina.

Ravintolan ei kuitenkaan tarvitse noudattaa koronarajoituksia, jos se vaatii asiakkailta koronapassia.

Hoitajien rokotukset

Hoitaja rokottamassa naista
Koronarokotus ei ole hoitajille pakollinen. Kuva: EPA

Hoitajat voivat levittää koronaa, jos heillä ei ole koronarokotuksia.

Yle on saanut tietoja, että esimerkiksi palvelukeskuksessa Eurajoella kuoli tällä viikolla vanhus, joka sai koronatartunnan hoitajalta. Hoitajaa ei ollut rokotettu koronaa vastaan.

Laki vaatii nykyään, että hoitaja on ottanut tärkeät rokotukset, jos hän hoitaa heikkoja potilaita. Hoitajalla pitää olla rokotus tuhkarokkoa, vesirokkoa ja influenssaa vastaan.

Laki ei vielä mainitse koronarokotusta. Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja on vaatinut hoitajille myös pakollisia koronarokotuksia.

Latvian koronasulku

Latviaa uhkaa lähes kuukauden koronasulku 21.10.2021 lähtien.
Suurin osa Latvian kaupoista on nyt kiinni koronan takia. Kuva: EPA/TOMS KALNINS

Latviassa on alkanut koronasulku. Se kestää 4 viikkoa.

Koronasulun aikana ravintolat ja melkein kaikki kaupat ovat kiinni. Vain ruokakaupat ja apteekit saavat olla auki.

Myös kulttuuritapahtumat ja urheilutapahtumat on peruttu. Ihmiset eivät saa liikkua ulkona yöllä.

Suurin osa Latvian koululaisista on nyt etäopetuksessa. Aikuiset tekevät etätöitä.

Latviassa on jopa 2000 uutta koronatartuntaa päivässä. Latviassa on 2 miljoonaa asukasta.

Vain 50 prosenttia Latvian asukkaista on saanut 2 koronarokotusta.

Varoitus myrskystä

sääkartta

Helsingin seudulla ja koko Etelä-Suomessa varoitetaan myrskystä.

Etelä-Suomeen saapuu voimakas sadealue. Vettä sataa rankasti ja tuuli on kovaa.

Helsingissä meriveden korkeus voi nousta melkein metrillä. Merellä aallot voivat olla jopa 4 metriä korkeita.

Lämpötila on perjantaina etelässä noin 5 astetta, Lapissa on vähän pakkasta.

Viikonloppuna sateet loppuvat ja sää kylmenee.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Areenasta.

Kuuntele myös Yle Uutiset selkoruotsiksi Areenasta.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Yle Kielikoulu

Nainen katsoo puhelimesta posteja

Katso videoita ja opi suomea!

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä