Torstai 21.3.2019 (radio)


Mosambikissa yritetään pelastaa tulvan saartamia ihmisiä.

Ilmakuva Praia Novan kylästä syklonin jäljiltä.
Tulva on tehnyt suurta tuhoa Mosambikissa. Kuva: John Estey / CARE

Mosambikissa Afrikassa on ollut paha luonnonkatastrofi. Mosambikiin iski hirmumyrsky, joka aiheutti kovia sateita ja tulvia. Ainakin 500 ihmistä on kuollut. Kuolleita voi olla vielä paljon enemmän.

Beiran kaupungissa on alueita, jotka ovat tuhoutuneet kokonaan. Pahoja tulvia on ollut myös Mosambikin naapurimaissa Zimbabwessa ja Malawissa.

Myrsky on myös tuhonnut maanteitä.

Pelastusviranomaiset ovat saaneet kymmeniä tuhansia ihmisiä turvaan tulvan keskeltä. Paikalla on kansainvälisiä avustusjärjestöjä, mutta huono sää vaikeuttaa avun viemistä perille.

Utrechtin ammuskelija saa terrorismisyytteen

Poliisin erikoisjoukot tarkastavat raitiovaunua.
Utrechtin raitiovaunuampumisesta epäilty saa syytteen terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä murhista. Kuva: Ricardo Smit / EPA

Hollannin Utrechtin raitiovaunuampumisesta epäilty saa syytteen terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä murhista. 37-vuotias epäilty joutuu oikeuteen huomenna perjantaina.

Edelleen selvitetään sitä, oliko motiivi kokonaan terroristinen vai oliko teolla muitakin syitä.

Kolme ihmistä kuoli ja seitsemän haavoittui ampumisessa raitiovaunussa maanantaina.

Utrechtissa järjestetään huomenna perjantaina marssi ampumisen uhrien muistoksi. Marssi päättyy paikalle, jossa isku tapahtui.

Alkoholi on usein syynä henkirikoksiin

Väkivaltarikoksen tutkintaan liittyvä poliisioperaatio Helsingin Kalliossa.
Väkivaltarikoksen tutkintaan liittyvä poliisioperaatio Helsingin Kalliossa. Kuva: Markku Ojala / AOP

Alkoholi on usein syynä suomalaisten miesten tekemiin henkirikoksiin.

Humalassa tehtyjen surmien määrä kasvoi viime vuonna jopa 30 prosenttia. Naisten kuolleisuus henkirikoksissa laski vähän, mutta miesten kuolleisuus lähes kaksinkertaistui.

Henkirikosten uhreina kuoli viime vuonna 91 ihmistä ja 2 vuotta sitten 68 ihmistä.

Selvitys kertoo, että tekijä ja uhri ovat molemmat yleensä noin 2 promillen humalassa.

Lapsia joutuu ihmiskaupan uhreiksi Suomessa

Nuori selailee kännykkää, silhuetti.
Suomalaiset ihmiskaupan uhrit tunnistetaan huonosti. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Lapsia ja nuoria joutuu Suomessa ihmiskaupan uhreiksi. Kriminaalipolitiikan instituutti kertoo, että todennäköisesti vain pieni osa ihmiskaupasta huomataan.

Varsinkin suomalaisuhrit jäävät ilmeisesti ilman apua. Vaarassa ovat esimerkiksi huostaan otetut lapset tai nuoret, jotka karkaavat sijoituspaikastaan.

Turvapaikanhakijoista ihmiskaupan uhrit osataan tunnistaa paremmin.

Lapsia ja nuoria pakotetaan seksikauppaan sekä tekemään rikoksia. Heitä myös pakotetaan avioliittoon.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Selkeämpiä selkouutisia

Selkouutisten leikkaamista.

Miten voimme parantaa selkouutisia?

Luetaan yhdessä

Soili Harjula

Luetaan yhdessä -ryhmissä opitaan suomea yhdessä.

Maahanmuuttajat opiskelevat journalismia

Nainen haastattelee miestä.

Rasoul Khorram kertoo kurssista valokuvien avulla.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Pointti-festivaali

Kaksi miestä ja yksi nainen.

Selkouutiset ja yleisö tapasivat.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Uutisluokka 2019

Kolme nuorta miestä.

Opiskelijat tekivät jutun selkouutisille.

Eduskuntavaalit 2019: Selkokielinen vaalikeskustelu

Yhdeksän ihmistä istuu auditorion lavalla. Yksi heistä ottaa selfietä.

Poliitikot Ylen ensimmäisessä selkokielisessä vaalikeskustelussa.

Eduskuntavaalit 2019: Nasib ja maahanmuuttajat

Viisi naista istuu pöydän ympärillä ja takana seisoo kaksi miestä.

Nasib Naseri keskustelee vieraiden kanssa kotoutumisesta, kulttuurieroista ja maahanmuuttajanaisista.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä