Torstai 22.7.2021

TV:n selkouutisilla on kesätauko.
Radion selkouutiset tehdään joka päivä myös kesällä.

Ravintoloiden rajoitukset

Tarjoilija alkamassa laskemaan olutta tuoppiin.
Monilla alueilla alkoholin myynti pitää lopettaa kello 24. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Hallitus on määrännyt uusia rajoituksia ravintola-alalle.

Rajoitusten syy on se, että koronatilanne on huonontunut. Koronatartuntoja on tullut esimerkiksi baareista.

Ravintolarajoituksia tulee nyt uusille alueille, esimerkiksi Turun seudulle.

Rajoitukset määräävät, että ravintolat menevät kiinni viimeistään kello 1 yöllä. Alkoholin myynti pitää lopettaa tuntia aikaisemmin.

Helsingin seudulla on jo samat ravintolarajoitukset, ja ne jatkuvat edelleen.

Lainojen korot

Asuntolainat. Kiinteistötoimisto. Helsinki. 20.5.2021.
Myös asuntolainojen korot pysyvät alhaalla. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Lainojen korot pysyvät alhaalla.

Euroopan keskuspankki eli EKP kertoi torstaina, että korkoja ei tarvitse nostaa. EKP aikoo nostaa korkoja vasta, kun inflaatio eli hintojen nousu on pitemmän aikaa 2 prosenttia.

EKP ennustaa, että hinnat nousevat alle 2 prosenttia ainakin seuraavat 2 vuotta.

Euroopan keskuspankin arvio on hyvä uutinen kaikille, joilla on esimerkiksi asuntolainaa. EKP:n päätökset vaikuttavat myös korkoihin, joita eurooppalaiset pankit ottavat omilta asiakkailta.

Ravintola-alan työntekijäpula

Kuvassa kasvomaskia käyttävä tarjoilija työskentelee ravintola Vltavassa lokakuussa 2020.
Ravintola-alalla tarvitaan lisää esimerkiksi tarjoilijoita. Kuva: Silja Viitala / Yle

Ravintola-alalla tarvitaan lisää työntekijöitä.

Ravintolat menettivät työntekijöitä koronakriisin aikana. Jopa 20 prosenttia ravintola-alan työntekijöistä vaihtoi alaa, kun ravintolat olivat koronakriisin takia kiinni.

Nyt ravintolat ovat taas auki, mutta työntekijöitä on liian vähän.

Palvelualojen työntekijäpula

Parturi-kampaaja Eveliina Kalliomäki leikkaa Anna-Maria Kosken hiuksia.
Myös partureita ja kampaajia tarvitaan lisää. Kuva: Mirva Ekman / Yle

Työntekijöitä tarvitaan lisää myös muilla palvelualoilla. Palvelualoilta lähti pois monia työntekijöitä koronakriisin aikana.

Nyt töitä taas on, mutta työntekijöitä ei löydy esimerkiksi parturi- ja kampaamoliikkeisiin.

Opetushallitus kertoo, että myös opiskelijoiden määrä on vähentynyt kauneudenhoito- ja hiusalalla.

Olympialaiset Japanissa

Veli-Matti Partasen, Aleksi Ojalan ja Jarkko Kinnusen kuvat löytyvät paikallisen koulun luokkahuoneen seinältä.
Tervetuloa! Näin toivotttaa Sobetsun koulu suomalaisille urheilijoille. Kuva: Jani Lehtinen

Tokion olympialaiset alkavat Japanissa. Avajaiset ovat perjantaina.

Myös suomalaiset urheilijat ovat matkustaneet Japaniin. Esimerkiksi suomalaiset kävelijät valmistautuvat kilpailuihin Sobetsun kaupungissa.

Pieni Sobetsu on ottanut suomalaiset ystävällisesti vastaan. Kaupunki järjesti suomalaisille urheilijoille hienon tervetulotapahtuman.

Sobetsun asukkaat ovat tehneet myös videoita suomalaisille urheilijoille. Videoissa toivotetaan onnea ja tsemppiä.

Sobetsulaisten videoita voi katsoa Yle Urheilun nettisivuilla.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Areenasta.

Kuuntele myös Yle Uutiset selkoruotsiksi Areenasta.

Kuntavaalien Selkotentti

Nainen.

Selkotentissä puhutaan politiikasta selkokielellä.

Politiikan sananselityksiä

Vaikeita sanoja kuntavaaleista.

Helsingin yliopiston opiskelijat selittävät politiikan vaikeita sanoja.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Yle Kielikoulu

Nainen katsoo puhelimesta posteja

Katso videoita ja opi suomea!

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä