Torstai 23.1.2020 (radio)


Suomi on varautunut viruksiin ja tauteihin

Terveysviranomainen tarkastaa matkustajia lämpöskannerilla.
Malesialainen terveysviranomainen tarkasti matkustajia lämpöskannerilla Kuala Lumpurin kansainvälisellä lentoasemalla tiistaina. Kuva: Ahmad Yusni / EPA

Suomessa on varauduttu jo kauan tauteihin, jotka ovat tartuntavaarallisia eli tarttuvat ihmiseen. Asia on nyt esillä, koska Kiinassa leviää uusi sairaus. Sairauden aiheuttaja on uudenlainen koronavirus. Se aiheuttaa samanlaisia oireita kuin keuhkokuume.

Kiinassa jo noin 600 ihmistä on saanut tartunnan. Noin 20 ihmistä on kuollut. Tilanne kuitenkin muuttuu koko ajan.

HUSissa eli Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä on ollut jo yli 10 vuotta ohjeet tartuntataudeista. Ohjeet koskevat myös virusuhkia, jotka eivät ole kovin todennäköisiä. Koronavirus on tällainen virus. Se ei ehkä koskaan tule Suomeen, mutta siihen pitää varautua.

Wuhanin kaupunki on eristetty koronaviruksen takia

Viranomaiset desinfioivat Hankoun rautatieasemaa Wuhanissa, Kiinassa 22. tammikuuta.
Viranomaiset desinfioivat Hankoun rautatieasemaa Wuhanissa Kiinassa 22. tammikuuta. Kuva: AFP

Kiinassa Wuhanin miljoonakaupunki on eristetty melkein kokonaan. Wuhan on ehkä uuden koronaviruksen lähtöpaikka. Lentoliikenne, junaliikenne, metro ja bussiliikenne on pysäytetty.

Viranomaiset ovat kieltäneet kaupungin asukkaita poistumasta ilman tärkeää syytä. Asukkaiden on myös pakko käyttää hengityssuojaimia julkisilla paikoilla.

Wuhanissa asuu 11 miljoonaa ihmistä. Myös 2 muuta miljoonakaupunkia on eristetty.

Koronavirusta on löydetty myös joistakin muista Aasian maista ja USA:sta. Lisäksi Pietarissa Venäjällä on todettu 2 tapausta, jotka voivat olla koronavirusta.

Kansanedustaja Mäenpää joutuu ehkä syytteeseen

Juha Mäenpää
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää. Kuva: Eduskunta

Valtakunnansyyttäjä pyytää eduskunnalta lupaa panna kansanedustaja Juha Mäenpään syytteeseen. Syyte tarkoittaa, että Mäenpäälle voidaan vaatia rangaistusta.

Mäenpää on perussuomalaisten kansanedustaja. Valtakunnansyyttäjä tarvitsee syytteeseen eduskunnan luvan.

Poliisi epäilee Mäenpäätä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Mäenpää vertasi eduskunnassa turvapaikanhakijoita ja vieraslajeja toisiinsa. Vieraslaji on kasvi tai eläin, joka ei ole jollakin alueella alkuperäinen laji.

Metsä tekee mielelle hyvää

Tutkija Tytti Pasanen juo metsässä teetä kuksasta.
Tytti Pasasen väitöstutkimus tukee aiempia tutkimustuloksia siitä, että luonnossa liikkuminen auttaa mielen hyvinvoinnissa. Kuva: Anne Savin / Yle

Metsä tekee hyvää ihmisen mielelle. Säännöllinen liikkuminen luonnossa auttaa, sanoo tutkija Tytti Pasanen.

Jo aikaisemmin on tiedetty, että luonnossa ulkoileminen laskee sydämen sykettä ja verenpainetta sekä lievittää stressiä ja parantaa mielialaa.

Tutkija Pasanen kertoo, että luonto antaa ihmiselle myös hyvinvointia, joka kestää kauan. Luonnosta on iso apu silloin, kun ihminen on pahasti stressaantunut.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Yle Uutiset selkoruotsiksi

Nainen työpöydän ääressä.

Kuuntele ja lue Yle Nyheter på lätt svenska

Ann-Lis Fredriksson kertoo uutisista selkoruotsiksi

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Eduskuntavaalit 2019: Selkokielinen vaalikeskustelu

Yhdeksän ihmistä istuu auditorion lavalla. Yksi heistä ottaa selfietä.

Poliitikot Ylen ensimmäisessä selkokielisessä vaalikeskustelussa.

Eduskuntavaalit 2019: Nasib ja maahanmuuttajat

Viisi naista istuu pöydän ympärillä ja takana seisoo kaksi miestä.

Nasib Naseri keskustelee vieraiden kanssa kotoutumisesta, kulttuurieroista ja maahanmuuttajanaisista.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä