Torstai 23.2.2017 (radio)

 

Siwoja ja Valintataloja lopetetaan

Siwan logo.
Siwojen omistaja vaihtui viime vuonna. Kuva: Jarkko Heikkinen / Yle

Kauppafirma Kesko lopettaa yli 50 ruokakauppaa. Kaupat ovat Siwoja ja Valintataloja.

Kauppojen lopettamisen takia Kesko irtisanoo työntekijöitä. Yli 200 ihmistä menettää työpaikan. Kesko yrittää löytää heille muuta työtä.

Kesko osti Siwat ja Valintatalot viime vuonna. Jo silloin Kesko kertoi, että kaikki Siwat ja Valintatalot eivät ehkä voi jatkaa toimintaa.

SDP etsii presidenttiehdokasta

Jutta Urpilainen saapumassa eduskunnan täysistuntoon Helsingissä.
Kansanedustaja Jutta Urpilainen. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

SDP:llä eli sosiaalidemokraattisella puolueella ei ole vielä presidenttiehdokasta.

Monet sosiaalidemokraatit toivoivat, että kansanedustaja Jutta Urpilainen suostuu presidenttiehdokkaaksi. Urpilainen kuitenkin kertoi torstaina, että hän ei lähde ehdokkaaksi. Urpilainen sanoi, että hän tarvitsee aikaa perheelle. Urpilainen on pienen lapsen äiti.

SDP tarvitsee oman presidenttiehdokkaan, koska se on yksi Suomen suurista puolueista. Suomessa on presidentinvaalit ensi vuonna.

Valokuvausvoitto Suomeen

Pilvien yläpuolella oleva poika katsoo paperivenettään puron varrella.
Antti Karppisen valokuva Endless. Kuva: Antti Karppinen

Suomalainen valokuvaaja Antti Karppinen on voittanut ison kilpailun. Karppinen sai kultamitalin kilpailussa, jonka nimi on World Photographic Cup. Palkinto annettiin Karppiselle torstaina Japanissa.

Karppinen osallistui sarjaan, jossa kilpailevat kuvituskuvat. Hän voitti kilpailun valokuvalla Endless eli suomeksi Loppumaton.

Valokuvassa on Karppisen oma poika. Hänellä on enkelin siivet. Pojan takana virtaa vesi, ja näyttää siltä, että veden virtaaminen jatkuu aina.

Antti Karppinen on saanut valokuvasta paljon palautetta. Kuva on koskettanut esimerkiksi ihmisiä, joiden oma lapsi on kuollut.

Miljoona linnunpönttöä

Linnunpönttö puussa.
Uusi linnunpönttö. Kuva: Petri Lassheikki / Yle

Miljoona linnunpönttöä -kampanja on päässyt tavoitteeseen. Tavoite oli rakentaa miljoona linnunpönttöä.

Linnunpöntöillä halutaan auttaa lintuja. Pöntöt auttavat lintuja, jotka tekevät pesän puun koloon. Niiden on nykyään vaikeaa löytää hyvää pesäkoloa, koska vanhat puut on kaadettu metsistä pois.

Miljoona linnunpönttöä -kampanja alkoi vuosi sitten. Kampanjan aikana suuri joukko ihmisiä on rakentanut linnunpönttöjä.

Mitä ihmettelet?

Avantouimari menossa uimaan.
Onko vesi lämmintä? Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Suomella on pian syntymäpäivä. Suomi täyttää 100 vuotta 6. joulukuuta 2017.

100-vuotiaalla voi olla hassuja tapoja. Kerro meille, mitä asiaa tai tapaa ihmettelet Suomessa. Me kerromme siitä lisää.

Lähetä idea selkouutisten sähköpostiin. Osoite on selko.uutiset@yle.fi.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Lisätietoa koronaviruksesta

Mies istuu ja tuijottaa skriiniä, jolla näkyy koronavirus.

Koronavirus on tuonut monenlaisia rajoituksia ihmisten elämään.

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Yle Uutiset selkoruotsiksi

Nainen työpöydän ääressä.

Kuuntele ja lue Yle Nyheter på lätt svenska

Ann-Lis Fredriksson kertoo uutisista selkoruotsiksi

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä