Torstai 24.9.2020 (radio)


Matkustusrajoitukset

Finavian koronan infopiste Suomeen tuleville, Helsinki-Vantaan lentoasema, 11.8.2020.
Matkustusrajoitukset tulevat taas esimerkiksi Suomen ja Ruostin väliseen liikenteeseen. Kuva: Jari Kovalainen / Yle

Matkustussäännöt muuttuvat taas maanantaina.

Hallitus on päättänyt tiukentaa sääntöjä esimerkiksi Viron, Ruotsin ja Norjan liikenteessä. Kun matkailija palaa näistä maista takaisin Suomeen, hänen on hyvä jäädä kotiin karanteeniin 2 viikoksi.

Pohjois-Suomen asukkaat saavat kuitenkin hoitaa asioita Ruotsin ja Norjan puolella ilman karanteenia. Lisäksi lokakuun alusta lähtien Virosta ja Ruotsista voi käydä töissä Suomen puolella ilman karanteenia.

Suomi tiukentaa sääntöjä, koska koronatartuntojen määrä on kasvanut monissa maissa.

Suomalaiset voivat matkustaa vapaasti enää 6 Euroopan maahan. Suomalaiset saavat palata kotiin ilman karanteenia esimerkiksi Latviasta, Liettuasta ja Puolasta.

Koronatartunnat

THL:n kyltti Mannerheimintiellä Helsingissä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos seuraa Suomen koronalukuja. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Koronatartuntojen määrä Suomessa jatkaa kasvua.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos eli THL raportoi torstaina 91 uutta koronatartuntaa.

2 viime viikon aikana on raportoitu 460 koronatartuntaa enemmän kuin edellisten 2 viikon aikana.

Korvatulehdukset

naislääkäri tutkii lapsen korvaa
Monet lapset kärsivät korvatulehduksista. Kuva: AOP

Oulun yliopisto on aloittanut tutkimuksen lasten korvatulehduksista. Tutkimuksessa selvitetään, voiko korvatulehduksia ehkäistä ihmisen omalla bakteerilla.

Streptococcus salivarius -bakteeria on ihmisen kurkussa. Se tuottaa puolustusproteiineja haitallisia bakteereja vastaan. Tutkijat aikovat selvittää, voiko hyvällä bakteerilla taistella pahoja bakteereja vastaan.

Jos korvatulehduksia voidaan ehkäistä, lasten terveys paranee ja vanhempien poissaolot töistä vähenevät.

Omenasato

lähikuva omenasta puussa
Asiakkaat ostavat omenoita, jotka näyttävät hyviltä. Kuva: Virpi Kotilainen / Yle

Syksyn omenasato on kypsynyt.

Suomalaiset omenanviljelijät kilpailevat asiakkaista ulkomaalaisten viljelijöiden kanssa.

Omenatilat ovat panostaneet koulutukseen ja toiminnan kehittämiseen. Sadon määrä ja omenoiden laatu ovat parantuneet.

Omenanviljelijät tietävät, että omenoiden pitää myös näyttää hyviltä. He sanovat, että asiakkaat ostavat omenoita silmillä.

Sää

Ruskaa Lappeenrannan Rakuunamäellä.
Lähipäivinä Etelä-Suomessa on kaunis syyssää. Kuva: Kalle Purhonen / Yle

Sää on nyt lämmin. Lämpötila on korkeampi kuin tavallisesti, etelässä lähellä 20 astetta.

Lämmin sää jatkuu etelässä myös viikonloppuna. Lauantai on etelässä myös aurinkoinen päivä.

Pohjoisessa sataa lauantaina vettä ja lämpötila on alle 10 astetta.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Yle Uutiset selkoruotsiksi

Nainen työpöydän ääressä.

Kuuntele ja lue Yle Nyheter på lätt svenska

Ann-Lis Fredriksson kertoo uutisista selkoruotsiksi

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä