Torstai 27.10.2022 (radio)

Koronavirus

Lähikuva Padasjoen terveysaseman vastaanoton ovesta. Juliste oven vieressä jossa lukee Koronarokotuspiste.
Koronarokotuspiste Padasjoen terveysasemalla. Kuva: Petri Niemi / Yle

Suomessa on taas paljon koronavirusta. 

THL kertoo, että lokakuun aikana Suomessa on kirjattu joka viikko noin 12 000 uutta koronatartuntaa. Sairaaloissa on enemmän koronapotilaita kuin aikaisemmin.

Vain harvalla ihmisellä on kuitenkin koronan vakava tautimuoto. Syynä on se, että suuri osa ihmisistä on ottanut koronarokotukset. Rokotus antaa hyvän suojan vakavaa koronatautia vastaan.

Vauvat

Noin viikon ikäinen poikavauva äitinsä, Pauliina Kankkusen, olkapäällä.
Ennakkotilaston mukaan tammi-syyskuussa syntyi reilut 34 000 lasta. Tämä poikavauva syntyi syyskuun alussa. Kuva: Esa Huuhko / Yle

Suomessa syntyi alkuvuonna vähemmän ihmisiä kuin koskaan aikaisemmin vuoden 1900 jälkeen. Tammikuun ja syyskuun välisenä aikana syntyi noin 34 000 lasta. Lapsia syntyi yli 3500 vähemmän kuin samana aikana viime vuonna. 

Samaan aikaan Suomessa kuoli yli 46 000 ihmistä. Tämän on suurin määrä vuoden 1945 jälkeen.

Suomen väkiluku kasvoi lähes 11 000 ihmisellä. Syynä on se, että Suomeen muutti ihmisiä ulkomailta.

Korjausmerkintä: 30.10. klo 15.00
Korjattu tekstiin syntyneiden lasten oikea määrä, joka on 34 000 lasta, ei 3400 lasta.

Talouden kehitys

Ihmisiä päivittäistavarakaupan kassoilla.
Ihmisiä kaupassa. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Ihmiset eivät usko, että Suomen valtion talous kehittyy hyvään suuntaan. Ihmiset epäilevät myös, että omat raha-asiat menevät huonoon suuntaan. Ihmisillä on nyt tosi vähän rahaa ostaa erilaisia tavaroita. 

Myös firmat ajattelevat, että raha-asiat menevät jatkossa huonosti.

Kyselyn teki Elinkeinoelämän keskusjärjestö EK.

Maastamuutto

Finnairin lentokone nousee kentältä
Verotus ei vaikuta ihmisten muuttopäätöksiin. Kuva: Tuomas Rimpiläinen / Yle

Suomen korkea verotus vaikuttaa vain vähän siihen, muuttavatko suomalaiset ulkomaille. Tutkimus kertoo, että ihmiset eivät tee muuttopäätöstä verotuksen perusteella. 

Tutkijat sanovat, että veroja ei tarvitse laskea ihmisten maastamuuton takia.

Suomesta muuttaa ulkomaille alle 10 000 ihmistä vuodessa. Suomalaiset muuttavat eniten muihin Pohjoismaihin ja muihin Länsi-Euroopan maihin.

Sää

Ilmakuva eerikkilän urheiluopiston päärakennuksesta. Puut ovat keltainsina syksyn väreissä.
Kuva: Ville Välimäki / Yle

Sää on pilvinen. Etelä-Suomessa ja Keski-Suomessa sataa välillä vettä. Pohjoisessa sataa myös lunta. 

Perjantaina päivällä lämpötila on +5 ja +12, pohjoisessa 0 ja +5 asteen välillä.

Maanteillä ajokeli on pohjoisessa monin paikoin huono. Syynä on lumisade tai räntäsade.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.35 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Areenasta.

Kuuntele myös Yle Uutiset selkoruotsiksi Areenasta.

Selkouutiset 30 vuotta

Toimittajia ryhmäkuvassa.

Video kertoo 3 minuutissa, mitä selkouutisille on tapahtunut 30 vuodessa.

Katsojat kertovat

Neljä kasvokuvaa ja keskellä teksti Miksi seuraan selkouutisia?

Miksi seuraat selkouutisia? Miki, Nida, Johanna ja Sami kertovat.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Yle Kielikoulu

Nainen katsoo puhelimesta posteja

Katso videoita ja opi suomea!

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä