Torstai 2.7.2020 (radio)


TV:n selkouutisilla on kesätauko ja ne jatkuvat 17.8.
Radion selkouutiset tehdään joka päivä myös kesällä.

Puolueiden kannatus

Puoluekannatus kesäkuussa 2020.
Kuva: Ilkka Kemppinen / Yle

Poliittisten puolueiden kannatuksessa ei ole tapahtunut isoja muutoksia.

Ylen uusi kysely kertoo, että SDP on edelleen Suomen suurin puolue. SDP on pääministeri Sanna Marinin puolue.

SDP:n kannatus on kuitenkin vähän laskenut. Noin 22 prosenttia uuden kyselyn vastaajista kannattaa SDP:tä. Edellisessä kyselyssä SDP:n kannatus oli noin 23 prosenttia.

Myöskään oppositiopuolueiden kannatus ei ole muuttunut. Oppositiopuolueet eivät ole mukana hallituksessa.

Suurin oppositiopuolue on perussuomalaiset. Perussuomalaisten kannatus on nyt sama kuin edellisessä kyselyssä eli 18 prosenttia.

Kaikkien puolueiden kannatusluvut löytyvät Ylen nettisivuilta. Osoite on yle.fi.

Myrskyvahingot

Päivö-myrskyn kaatamia puita Liperissä.
Päivö-myrsky kaatoi paljon puita. Kuva: Milla Holm / Yle

Myrskyt ovat kaataneet puita alkukesän aikana. Vahingot ovat noin 20 miljoonaa euroa.

Tällä viikolla puita kaatoi Päivö-myrsky ja viime viikolla oli Uuno-myrsky. Päivö-myrsky kaatoi puita enemmän.

Koronatilanne

THL:n kyltti Mannerheimintiellä Helsingissä.
Kuva: Tiina Jutila / Yle

Koronatilanne on Suomessa rauhallinen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos eli THL kertoi torstaina, että Suomesta on löytynyt 5 uutta koronatartuntaa. Koronatartuntoja on Suomessa yhteensä vähän yli 7200.

Venäjän äänestys

Putinia esittävä juliste, taustalla äänestäjä kasvomaskissa.
Äänestyksen tulos oli Putinille hyvä. Kuva: Maxim Shipenkov / EPA

Venäläiset ovat äänestäneet perustuslain muuttamisesta. Perustuslaki määrää, miten valtio toimii.

Noin 80 prosenttia äänestäjistä kannatti perustuslain muuttamista. Tärkein muutos on se, että Vladimir Putin voi jatkaa presidentin tehtävässä vielä kauan. Putin voidaan valita presidentiksi jopa vuoteen 2036 saakka.

Venäjällä monet ovat sitä mieltä, että äänestys perustuslaista ei ollut rehellinen. Esimerkiksi oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi sanoo, että äänestys oli iso valhe.

Uusi hyttyslaji

Anopheles daciae -lajiin kuuluva hyttynen
Tämä hyttynen pystyy ehkä tartuttamaan malarian ihmiseen. Kuva: Lorna Culverwell / Helsingin yliopisto

Tutkijat ovat löytäneet Suomesta uuden hyttyslajin. Uusi hyttyslaji pystyy ehkä levittämään malariaa.

Malaria on kuumesairaus, jota on lämpimissä maissa. Suomessa malariaa ei ole.

Ilmastonmuutoksen takia Suomen ilmasto kuitenkin lämpenee. Siksi on mahdollista, että tulevaisuudessa Suomeen tulee uusia sairauksia.

Suomalaisten ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan. Suomessa ei ole vielä malariaa, eikä ihminen sairastu täällä hyttysen pistosta.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Yle Uutiset selkoruotsiksi

Nainen työpöydän ääressä.

Kuuntele ja lue Yle Nyheter på lätt svenska

Ann-Lis Fredriksson kertoo uutisista selkoruotsiksi

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä