Torstai 6.6.2019 (radio)

Uusi hallitus

Antti Rinteen hallitus ryhmäkuvassa Säätytalon portaissa.
Uudessa hallituksessa on 19 ministeriä Kuva: Pekka Tynell / Yle

Suomi on saanut uuden hallituksen.

Presidentti Sauli Niinistö myönsi iltapäivällä eron Juha Sipilän hallitukselle. Sen jälkeen presidentti nimitti uuden hallituksen.

Uudessa hallituksessa on mukana 5 puoletta eli SDP, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP. Uusi pääministeri on Antti Rinne

Ministereitä on yhteensä 19. Heistä 11 on naisia ja 8 miehiä.

Huumekuolemat

Huumeruisku pöydällä.
Huumekuolemien määrä on kasvanut koko Euroopassa. Kuva: Jarkko Riikonen / Yle

Huumemyrkytykset ovat Suomessa yleinen kuolinsyy nuorilla miehillä. Alle 40-vuotiailla miehillä huumemyrkytykset ovat 2. yleisin kuolinsyy, kertoo Euroopan huumausaineiden seurantakeskuksen uusi raportti.

Väkilukuun suhteutettuna Suomesta ilmoitetaan 7. eniten huumekuolemia EU:n alueella.

Huumekuolemien kokonaismäärä on kasvanut 5 viime vuoden aikana koko Euroopassa.

Normandian maihinnousu

Emmanuel Macron ja Theresa May Ranskan Normandiassa torstaina 6. kesäkuuta.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Britannian pääministeri Theresa May osallistuivat maihinnousun muistotilaisuuteen Normandiassa Kuva: Philippe Wojazer / AFP

Ranskassa on muistettu Normandian maihinnousua. Maihinnousu tapahtui tasan 75 vuotta sitten.

6. kesäkuuta 1944 yli 150 000 liittoutuneiden sotilasta nousi maihin Normandiassa Ranskan rannikolla. Tuolloin natsi-Saksa miehitti Ranskaa.

Maihinnousun ensimmäisenä päivänä kuoli yli 4000 sotilasta ja yli 5000 haavoittui. Myös vastapuolen eli Saksan sotilaita kaatui ja haavoittui tuhansia.

Normandian maihinnousu vaikutti merkittävästi siihen, että Saksa hävisi sodan ja toinen maailmansota päättyi.

Uimavedet

Seelia Rahkola tekee spagaatin uimarannalla.
Seelia Rahkola kävi uimassa Pyynikin uimarannalla Tampereella. Kuva: Marjut Suomi / Yle

Suomen uimavedet ovat hyvälaatuisia.

Euroopan ympäristökeskus on tutkinut vedenlaatua yleisillä uimarannoilla. Raportti kertoo, että yli 90 prosenttia Suomen uimavesistä on laadultaan erinomaisia tai hyviä.

Suomessa on 300 yleistä uimarantaa. Vain 1 uimaranta luokiteltiin huonoksi.

Lämpöennätys

Sininen taivas aurinko ja pilviä.
Sää on helteistä myös huomenna. Kuva: Esko Jämsä / AOP

Tänään on syntynyt kesän lämpöennätys. Lämpötila nousi yli 30 asteen monilla paikkakunnilla.

Esimerkiksi Kokemäellä mitattiin päivällä 30,9 astetta. Yli 30 astetta mitattiin myös esimerkiksi Jämsässä, Tampereella ja Alajärvellä.

Sää on tosi lämmintä myös huomenna. Ilmatieteen laitos varoittaa, että huomenna voi olla tukalaa hellettä koko maassa.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Selkeämpiä selkouutisia

Selkouutisten leikkaamista.

Miten voimme parantaa selkouutisia?

Luetaan yhdessä

Soili Harjula

Luetaan yhdessä -ryhmissä opitaan suomea yhdessä.

Maahanmuuttajat opiskelevat journalismia

Nainen haastattelee miestä.

Rasoul Khorram kertoo kurssista valokuvien avulla.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Pointti-festivaali

Kaksi miestä ja yksi nainen.

Selkouutiset ja yleisö tapasivat.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Uutisluokka 2019

Kolme nuorta miestä.

Opiskelijat tekivät jutun selkouutisille.

Eduskuntavaalit 2019: Selkokielinen vaalikeskustelu

Yhdeksän ihmistä istuu auditorion lavalla. Yksi heistä ottaa selfietä.

Poliitikot Ylen ensimmäisessä selkokielisessä vaalikeskustelussa.

Eduskuntavaalit 2019: Nasib ja maahanmuuttajat

Viisi naista istuu pöydän ympärillä ja takana seisoo kaksi miestä.

Nasib Naseri keskustelee vieraiden kanssa kotoutumisesta, kulttuurieroista ja maahanmuuttajanaisista.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä