Torstai 8.2.2018 (radio)

Terveet elämäntavat ehkäisevät muistisairauksia

Joillakin ihmisillä on suvussa tavallista isompi riski saada muistisairaus. Kuva: YLE

Muistisairauksia voi ehkäistä terveillä elämäntavoilla.

Terveet elämäntavat auttavat myös niitä ihmisiä, joiden suvussa on paljon muistisairauksia. Suomessa ja Ruotsissa tehty tutkimus näytti, että ihmisten muisti pysyi parempana, jos he saivat hyviä elämäntapaneuvoja. Neuvot auttoivat myös niitä ihmisiä, joilla on suvussa paljon muistisairautta.

Tutkimuksessa neuvottiin ihmisiä esimerkiksi syömään oikein, liikkumaan tarpeeksi ja tekemään muistiharjoituksia.

Minkälainen kiuas ei saastuta?

Löylynheittoa
Puukiukaasta lähtee hyvät löylyt, mutta siitä lähtee myös pienhiukkasia ilmaan. Kuva: Petri Jauhiainen / Yle

Kuopion yliopistossa tutkitaan, minkälainen saunankiuas saastuttaa vähiten ilmaa.

Kun kiukaassa poltetaan puuta, ilmaan pääsee savun mukana pienhiukkasia. Pienhiukkaset ovat epäterveellisiä. Esimerkiksi Helsingin seudulla puukiukaista ja takkatulesta leviää ilmaan yhtä paljon pienhiukkasia kuin liikenteestä ja voimalaitoksista.

Huono vaalimenestys ei näy suosiossa

Tilastografiikka puoluekannatuksesta.
Puolueiden kannatus tammikuussa 2018. Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Kahdella isolla puolueella, sosiaalidemokraateilla ja keskustalla, meni presidentinvaaleissa huonosti. Huono menestys ei kuitenkaan näy Ylen uudessa kannatusmittauksessa. Siinä kokoomus on suosituin puolue, ja sosiaalidemokraatit eli SDP on toiseksi suosituin ja keskusta kolmas.

Tutkijat sanovat, että Sauli Niinistön suosio nostaa myös kokoomuksen suosiota. SDP:n suosiota kasvattaa ehkä se, että puolue vastustaa uutta työttömien aktiivimallia. Moni suomalainen ajattelee, että aktiivimalli on epäreilu.

Ylen tutkimuksessa neljäntenä ovat vihreät, sitten tulevat perussuomalaiset, vasemmistoliitto, RKP, Kristillisdemokraatit ja Sininen tulevaisuus.

Vikström tai Luoma uusi arkkipiispa

Björn Vikström, Tapio Luoma
Björn Vikström ja Tapio Luoma. Kuva: Yle

Suomen luterilainen kirkko valitsee maaliskuussa uuden johtajan eli arkkipiispan.

Kirkossa äänestettiin tänään arkkipiispasta, mutta kukaan ei saanut yli puolta äänistä. Eniten ääniä saivat Espoon piispa Tapio Luoma ja Porvoon piispa Björn Vikström. He ovat mukana toisessa äänestyksessä maaliskuun 1. päivänä.

Nykyinen arkkipiispa Kari Mäkinen jää eläkkeelle kesällä.

Kesäaika pysyy

Herätyskello sängyn vieressä.
EU-parlamentti haluaa säilyttää kesäajan. Kuva: AOP

EU:n parlamentti ei kannata kesäajan lopettamista.

Suomi haluaa, että EU:ssa ei enää siirretä kelloja eri aikaan kesäksi. Suomen ehdotus hävisi parlamentin äänestyksessä. Parlamentti pyysi kuitenkin EU-komissiota selvittämään, mitä hyötyä ja mitä haittaa kesäajasta on.

Suomalaiset europarlamentin jäsenet sanoivat, että kellonajan siirto tunnilla vaikuttaa ehkä joidenkin ihmisten terveyteen.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Uutisluokan päivä 2018

Kolme naisopiskelijaa.

Mukana myös Helsingin aikuisopiston peruskoulu

Luksian opiskelijat esittelevät eri alojen ammattikoulutusta

Kameramies kuvaa opiskelijoita.

Rakennusala

Sosiaali- ja terveysala

Liiketalousala

Kiinteistönhoitoala

Puhdistuspalveluala

Tulin Suomeen

Kaksi naista istuu lähekkäin ja hymyilee

Satu Leiskon uudessa selkokirjassa maahanmuuttajat kertovat elämästä Suomessa.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Suomi-koulut

Maila Eichhorn

Vuosi kotoutumiskoulutuksessa

Kuva Luksian videoblogisarjan lopetusjaksosta.

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä