Ujous ja hiljaisuus (2.10.2015)

Lapsen kasvojen alaosa, murjottava suu.
Kuva: Sini Salmirinne / Yle

Monet ajattelevat, että suomalaiset ovat ujoja. Psykiatri Juhani Mattila sanoo, että ujo voi tarkoittaa eri asioita. Mattila sanoo, että ujo ei aina ole hiljainen tai epäsosiaalinen. Ne ovat vain pintaa.

On tärkeämpää miettiä, mitä ujo ihminen tuntee. Hiljainen haluaa esimerkiksi, että muut ihmiset ottavat hänet huomioon. 

Ujo ihminen tuntee helposti sen, kuinka toiset ihmiset reagoivat. Nämä reaktiot vaikuttavat ujoon ihmiseen.

Nykyaika arvostaa aktiivista toimintaa. Normaali ihminen on kuitenkin aina vähän herkkä ja epävarma. Silti se on monien mielestä huono asia. Psykiatri Juhani Mattila sanoo, että kukaan ujo ihminen ei ole joka paikassa ujo. Ujo osaa olla myös rohkea.

Mattila sanoo, että ujo ihminen on sosiaalinen. Ujo osaa ajatella paljon muita ihmisiä. Työpaikalla ujo ihminen kantaa huolta työtovereista. Joskus ujo voi kantaa huolta liian paljon.

Monet lasten vanhemmat ajattelevat, että ujo ei pärjää elämässä. Vanhemmat toivovat, että ujous vähenee. Psykiatri kuitenkin sanoo, että jännitys kuuluu normaaliin elämään.

Monissa kulttuureissa ihmiset puhuvat enemmän kuin Suomessa. Suomalaiset ovat hiljaisempia kuin jotkut muut. Muiden kulttuurien ihmiset ymmärtävät suomalaisen usein väärin.

Dosentti Michael Berry on tutkinut suomalaista puhekulttuuria ja hiljaisuutta. Berry sanoo, että suomalainen on usein hiljaa, koska hän on kiinnostunut. Suomalainen keskittyy kuuntelemaan. Esimerkiksi amerikkalainen kysyy ja keskeyttää, kun toinen puhuu. Berry sanoo, että ujot ja hiljaiset suomalaiset kunnioittavat puhekumppania. Suomalaiset eivät itse puhu turhia.

Michael Berry sanoo, että suomalaisten hiljaisuus ei johdu huonosta itsetunnosta. Berry sanoo, että suomalainen hiljaisuus on aktiivista ja positiivista.

(Lukija Pälvi Tammi)

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Selkeämpiä selkouutisia

Selkouutisten leikkaamista.

Miten voimme parantaa selkouutisia?

Luetaan yhdessä

Soili Harjula

Luetaan yhdessä -ryhmissä opitaan suomea yhdessä.

Maahanmuuttajat opiskelevat journalismia

Nainen haastattelee miestä.

Rasoul Khorram kertoo kurssista valokuvien avulla.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Pointti-festivaali

Kaksi miestä ja yksi nainen.

Selkouutiset ja yleisö tapasivat.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Uutisluokka 2019

Kolme nuorta miestä.

Opiskelijat tekivät jutun selkouutisille.

Eduskuntavaalit 2019: Selkokielinen vaalikeskustelu

Yhdeksän ihmistä istuu auditorion lavalla. Yksi heistä ottaa selfietä.

Poliitikot Ylen ensimmäisessä selkokielisessä vaalikeskustelussa.

Eduskuntavaalit 2019: Nasib ja maahanmuuttajat

Viisi naista istuu pöydän ympärillä ja takana seisoo kaksi miestä.

Nasib Naseri keskustelee vieraiden kanssa kotoutumisesta, kulttuurieroista ja maahanmuuttajanaisista.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä