Yle Uutisluokka |

“En halua tuntea itseäni muukalaiseksi Euroopassa” – turvallisuus ja yhtenäinen Eurooppa puhuttivat nuoria Euroscola-tapahtumassa

Euroopan parlamentin tapahtumassa nuorten puheenaiheiksi nousivat turvallisuus ja suhtautuminen Euroopan unioniin. Työn perässä liikkuminen EU:n sisällä kiinnostaa nuoria.

Nuoria ympäri Eurooppaa matkasi huhtikuussa Strasbourgiin Euroopan parlamentin järjestämään Euroscola-tapahtumaan. Espoonlahden lukion uutisluokkalaiset selvittivät muunmaalaisten nuorten mielipiteitä EU:sta. Puolalais- ja unkarilaisnuoret pitävät tärkeänä EU:n tuomaa apua ja turvaa.

– EU:n parhaat puolet ovat taloudellinen tuki, jota Puolakin saa, sekä yhteisö jonka jäsenet auttavat toisiaan, sanoo puolalainen Anna Wilczynska.

Unkarilainen Richard Jaroka uskoo, että EU luo turvaa jäsenmaille.

– EU pitää kaikki turvassa. Uskon, että he auttavat jokaista maata kehittymään taloudellisesti ja kaikilla globalisoitumisen osa-alueilla.

Wilczynska kritisoi Puolan passiivista roolia unionissa.

– Puola ei ole kumppani. Se ottaa rahaa EU:lta, mutta hallituksemme ei ole mukana Euroopan tulevaisuuden päätöksenteossa.

Maan johdon suhtautuminen EU:hun jakaa mielipiteitä

Anna Wilczynskan mielestä Puolassa ovat vallalla vanhoilliset asenteet, jotka hidastavat maan kehitystä.

– Koen, että Puolan hallitus ja presidentti ovat konservatiivisia. Heidän asenteensa takia maamme kehitys on pysähtynyt, tai ainakin hidastunut, Anna Wilczynska sanoo.

Unkarin pääministeri Viktor Orbán on tunnettu EU:ta ja sen maahanmuuttopolitiikkaa vastustavista kommenteistaan. Richard Jaroka luottaa kuitenkin huhtikuussa vaalit voittaneen Fidesz-puolueen johtajaan.

– Uskon, että pääministerimme tekee parhaansa maamme hyväksi. Hänet valittiin virkaansa jo kolmatta kertaa. Koen, että unkarilaiset uskovat häneen ja tukevat häntä.

Yhtenäinen Eurooppa lisäisi turvallisuutta

Ranskalaiselta Salomé Gazarethilta ja italialaiselta Anna Caslinilta kysyttiin Euroopan turvallisuudesta. He olivat yhtä mieltä siitä, että kouluista pitäisi tehdä turvallisempia. Gazareth oli huolestunut kasvavasta terrorismista Euroopassa. Myös ilmastonmuutos nousi puheenaiheeksi.

– Pelkään enemmän luonnossa tapahtuvia ongelmia ja muutoksia, sillä ajan kuluessa ne voivat olla tuhoisia Euroopalle ja koko maapallon mittakaavassa, Anna Caslini sanoo.

Italialainen Anna Caslini kokee olonsa turvalliseksi kotimaassaan, mutta ei matkustaessaan Euroopassa.

– Euroopan kansoja pitäisi kehittää yhtenäisemmäksi, jotta Euroopassa liikkuessa ei tuntisi oloa “muukalaiseksi”, Caslini pohtii.

Työ ulkomailla kiinnostaa

Eurostatin 2016 nuoret työmarkkinoilla -kyselyn mukaan ranskalaisnuoret ovat Euroopan kolmanneksi halukkaimpia muuttamaan toiseen maahan työn perässä. Salomé Gazarethilla on edessään jo toinen kesä kotimaan rajojen ulkopuolella.

– Olen työskennellyt aikaisemmin eräässä ravintolassa Belgiassa ja pääsin samaan paikkaan tänä kesänä uudestaan. Töitä on melko vaikea löytää, mutta oikean koulutuksen avulla se on helpompaa.

Myös Anna Caslini pitää työvoiman liikkuvuutta hyvänä asiana.

– Haluaisin työskennellä muualla Euroopassa. Se olisi hieno kokemus ja auttaisi minua saamaan töitä, kun taas palaan kotimaahani.

Euroscola on Euroopan parlamentin kansainvälinen projekti, jossa 16-18-vuotiaat nuoret saavat päivän ajan kokeilla, miltä tuntuisi toimia Euroopan parlamentin jäsenenä.

Jutun on kirjoittanut Liisa Rönkkö Espoonlahden lukion uutisluokalta.

Tuoreimmat aiheesta: Yle Uutisluokka

Pikakurssi tähtitoimittajaksi!

Sarjakuvallinen ohje uutisen tekoon

Onko mielessäsi hyvä juttuaihe? Näillä hauskoilla ohjeilla uutisen tekeminen on helppoa. Katso ja kokeile!
 

Pikakurssi tähtitoimittajaksi - ohjeet sarjakuvana!

Yle Uutisluokan oppituntipaketti

Yle Uutisluokan tuntimallit

Näiden tuntimallien avulla pidät mediakasvatustunnin, jossa opitaan uutisen tekemistä ja blogin kirjoittamista.

Opetusvideot

Uutisjuontaja Hanna Visala maskissa ennen uutislähetystä

Kurkista Yle Uutisten kulisseihin

Yle Uutisten juontaja Matti Rönkä kertoo, mikä on uutinen

Uutistoimittajan päivä – näin syntyy uutisjuttu

Näin teet hyvän videon mobiililaitteella


Näin aloitat uutisjuttujen tekemisen

Vuosaaren koululaiset haastattelevat toisiaan

Miten löydät uutisaiheen?

Miten löydät uutisaiheen?

Näin teet uutisjutun

Näin teet hyvän haastattelun  

Nuorten uutisvideot Yle Areenassa

Nuoret Medibussin edessä.

Katso uutisluokkalaisten videoita tästä.

Tuoreimmat