Yle Uutisluokka |

Heinolan uutisluokkalaiset tempaisivat ja piristivät päiväkodin lasten päivää

Lyseonmäen koulun oppilaat ovat syksyn aikana piristäneet esimerkiksi päiväkotilasten ja vanhusten arkea. Tempaukset ovat osa koulun hyvinvointipäiviä.

Kuvassa yläkoululaisia ruokapöydän ääressä.
Uutisluokkalaiset muistuttivat, että pitää syödä tarpeeksi, jotta jaksaa leikkiä. Kuva: Sara Kivinen

Lyseonmäen koulun uutisluokka 7H päätti mennä Kailaan ja Tommolan päiväkoteihin ilahduttamaan lapsia. He esittivät lapsille itse suunnittelemansa näytelmän ja vetivät heille pelejä ja leikkejä.

– Lapsien ilahduttaminen oli mukavaa, ja oli kiva nähdä, että lapset tykkäsivät näytelmästä. Osa lapsista myös kommentoi kesken kohtausten, jolloin oli vaikeaa olla nauramatta, sanoo näytelmää suunnitellut Ella Arvela.

– MOK-päivää oli hauska suunnitella. Ryhmällämme riitti ideoita, ja kaikki tulivat toimeen toistensa kanssa. Jokainen näytteli kunnolla ja eläytyi omaan rooliinsa, hän jatkaa.

Uutisluokka kävi ensin Kailaan päiväkodissa ja sen jälkeen Tommola-talolla. Lapset ja päiväkodin ohjaajat pitivät seiskaluokkalaisten ohjelmasta kovasti. Varsinkin Kailaan päiväkodin lapset pitivät erityisesti näytelmän lopussa olevasta tanssista ja tanssivatkin innokkaasti mukana.

Tommolassa leikit olivat enemmän suosiossa. Tommolassa leikkijöillä oli sali käytössä, joten siellä oli helppo leikkiä, ja näytelmäryhmäkin sai molemmissa paikoissa hyvät tilat näyttelemiseen. Oppilailla oli kaikin puolin hauska ja opettavainen päivä.

– Oli hauskaa suunnitella näytelmää luokkakavereiden kanssa. Suunnitteluryhmämme oli mukava ja energinen. Opin näytelmää tehdessä lisää terveellisistä elämäntavoista ja tiimityön merkityksestä, kertoo Emma Tähkänen.

Tempaukset olivat osa Lyseonmäen koulussa syksyn aikana pidettyjä MOK-päiviä, eli monialaisia oppimiskokonaisuuksia. MOK-päivien teemana oli hyvinvointi. Oppilaille kerrottiin ensin hyvinvoinnin eri osa-alueista, ja sitten he saivat suunnitella, mitä tekisivät hyvinvointipäivänä lokakuun lopussa.

Eedit Sillfors, Vieno Nykänen, Selma Kataja ja Eerika Erjansalo, Lyseonmäen koulun Uutisluokka.

Yle Uutisluokka on mediakasvatushanke, jossa nuoret tekevät uutisia omista aiheistaan.

Pikakurssi tähtitoimittajaksi!

Sarjakuvallinen ohje uutisen tekoon

Onko mielessäsi hyvä juttuaihe? Näillä hauskoilla ohjeilla uutisen tekeminen on helppoa. Katso ja kokeile!
 

Pikakurssi tähtitoimittajaksi - ohjeet sarjakuvana!

Yle Uutisluokan oppituntipaketti

Yle Uutisluokan tuntimallit

Näiden tuntimallien avulla pidät mediakasvatustunnin, jossa opitaan uutisen tekemistä ja blogin kirjoittamista.

Opetusvideot

Uutisjuontaja Hanna Visala maskissa ennen uutislähetystä

Kurkista Yle Uutisten kulisseihin

Yle Uutisten juontaja Matti Rönkä kertoo, mikä on uutinen

Uutistoimittajan päivä – näin syntyy uutisjuttu

Näin teet hyvän videon mobiililaitteella


Näin aloitat uutisjuttujen tekemisen

Vuosaaren koululaiset haastattelevat toisiaan

Miten löydät uutisaiheen?

Miten löydät uutisaiheen?

Näin teet uutisjutun

Näin teet hyvän haastattelun  

Nuorten uutisvideot Yle Areenassa

Nuoret Medibussin edessä.

Katso uutisluokkalaisten videoita tästä.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä