Yle Uutisluokka |

Matkaratsastus on hevosen maraton

Lajissa punnitaan ratsukon kestävyys ja maastoratsastustaidot. Yhtä kaikki hevosen hyvinvointi on etusijalla.

Kuvassa kolme ratsastajaa ja hevosta.
Matkaratsastajat Jaana Päiväranta, Sanna Peltosuo ja Tiina Mansikkaniemi sekä hevoset matkaavat lajin edellyttämissä varusteissa. Kuva: Juhamatti Siuvo

Nokialla järjestetään tänä kesänä matkaratsastuksen SM-kilpailut. Kisojen paikallinen pääjärjestäjä Sanna Peltosuo Tuomenojan talleilta kertoo, että matkaratsastus mittaa ratsukon kestävyyttä ja maastoratsastustaitoja. Hän kuitenkin muistuttaa, että hevosen hyvinvointi on ehdottomasti etusijalla. Raippaa ei saa käyttää.

– Matkaratsastus on ratsukon maraton, jota voi verrata ihmisten maratoneihin, hän kertoo.

Lajin suomenmestaruusmatka on 100 kilometriä ja lyhyin matka on 12–15 kilometriä. Jälkimmäinen on käytännössä kaikille avoin tutustumisluokka. SM-matka kestää keskimäärin vähintään 10 tuntia, sillä mukana on pakollisia pysähdyksiä.

Lyhyempiin luokkiin voi hyvin osallistua peruskuntoisella hevosella.

– Sanna Peltosuo, kilpailun paikallinen pääjärjestäjä

Suomenmestaruusreitti vaatii Sanna Peltosuon mukaan monen vuoden tavoitteellisen valmentautumisen. Ahkera ratsastaminen on hänen mielestään aivan olennaista, mutta etusijalle pitää laittaa hevosen kokonaisvaltainen hyvinvointi.

– Lyhyempiin luokkiin voi hyvin osallistua peruskuntoisella hevosella, Peltosuo sanoo.

Hevosroduista matkaratsastukseen soveltuu parhaiten arabianhevonen. Se on fysiologisten ominaisuuksien puolesta etulyöntiasemassa muihin hevosrotuihin nähden. Joka tapauksessa laji edellyttää, että hevonen on yhteistyökykyinen, terve jaloistaan ja osaa käyttäytyä liikenteessä.

Haasteina kovat tiet ja murske

Peltosuon mukaan Nokian olosuhteet ovat melko hyvät SM-mittelöille. Hänen mielestään haasteita tarjoavat lähinnä kovapintaiset tiet ja teiden kalliomurske, joka edellyttää hevosilta pohjallisia.

– Kovapohjaiset tiet vaativat jonkin verran sitä, että hevonen tottuu liikkumaan niillä.  Vaaditaan vähintään puoli vuotta totuttautumista, että hevonen kestää, Peltosuo sanoo.

Reittejä valittaessa haasteita tuottavat Peltosuon mukaan keliolosuhteet, lähinnä kelirikko, ja muut tien kuntoon liittyvät asiat. Toiseksi yksityiset maanomistajat tai tienhoitokunnat eivät anna aina lupaa käyttää suunniteltua reittiä.

Sanna Peltosuo on järjestänyt ennenkin kilpailuja. Hän sanoo olleensa viidessä tai kuudessa matkaratsastuskilpailussa pääjärjestäjänä tai muuten osallisena. Hän on myös kilpaillut itse matkaratsastuksessa 50 kilometrin sekä 80 kilometrin matkoilla.

Odotan kilpailuja innolla.

– Emma Siuvo, matkaratsastaja

– Kilpailujen järjestäminen on mukavaa hyvällä porukalla. Tietysti se vie aikaa, ja haasteita on kaikenlaisia.

– Viisi vuotta sitten meillä jäi osa tuomareista tulematta kilpailuihin, kun Islannin tulivuori purkautui. Odottamattomiakin haasteita voi tulla siis eteen, Sanna Peltosuo sanoo.

Mukana paikallinen huippu

Heinäkuun kilpailuissa nähtäneen myös nokialainen matkaratsastaja Emma Siuvo, 17. Hän on harrastanut ratsastusta 14 vuotta. Hänen hevosensa on arabialaisen ja lämminverisen hevosen risteytys, El Sahram.

– Odotan kilpailuja innolla, Emma Siuvo kertoo.

Vuonna 2014 Emma Siuvo voitti matkaratsastuksen SM-kultaa. Samana vuonna hän sijoittui Viron kansainvälisissä kisoissa hopealle. Vuonna 2015 hän oli Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskisoissa neljäs ja ylsi SM-kisoissa hopealle. Vuosina 2015 ja 2016 hän kilpaili kaverinsa hevosilla kansainvälisissä kisoissa Espanjassa.

Elsa Häkkinen, Selja Kallioniemi, Anniina Katajisto ja Annika Liehu, Emäkosken koulun Uutisluokka

Yle Uutisluokka on mediakasvatushanke, jossa nuoret tekevät uutisia omista aiheistaan.

Tuoreimmat aiheesta: Yle Uutisluokka

Pikakurssi tähtitoimittajaksi!

Sarjakuvallinen ohje uutisen tekoon

Onko mielessäsi hyvä juttuaihe? Näillä hauskoilla ohjeilla uutisen tekeminen on helppoa. Katso ja kokeile!
 

Pikakurssi tähtitoimittajaksi - ohjeet sarjakuvana!

Yle Uutisluokan oppituntipaketti

Yle Uutisluokan tuntimallit

Näiden tuntimallien avulla pidät mediakasvatustunnin, jossa opitaan uutisen tekemistä ja blogin kirjoittamista.

Opetusvideot

Uutisjuontaja Hanna Visala maskissa ennen uutislähetystä

Kurkista Yle Uutisten kulisseihin

Yle Uutisten juontaja Matti Rönkä kertoo, mikä on uutinen

Uutistoimittajan päivä – näin syntyy uutisjuttu

 

Näin aloitat uutisjuttujen tekemisen

Vuosaaren koululaiset haastattelevat toisiaan

Miten löydät uutisaiheen?

Miten löydät uutisaiheen?

Näin teet uutisjutun

Näin teet hyvän haastattelun  

Nuorten uutisvideot Yle Areenassa

Nuoret Medibussin edessä.

Katso uutisluokkalaisten videoita tästä.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä