Yle Uutisluokka |

Nuorten älypuhelimien käyttö on riistäytynyt käsistä

Haastattelimme 18 kuudesluokkalaista, joista 88 % oli sitä mieltä, että nuoret käyttävät aivan liikaa puhelimia

Nuoria käyttämässä kännyköitä.
Kuva: Yle

Nykynuorten puhelimen käyttö on kasvanut. Nuoret ovat liikaa puhelimen ääressä, eikä aikaa jää muuhun tärkeään kuten kouluun. Monet nuoret ovat myös riippuvaisia elektronisten laitteiden peleihin ja viestipalveluihin.

He ostavat myös oikealla rahalla lisäbonuksia peleihin, mikä saattaa kostautua myöhemmin. Lapset saattavat ostaa ilman vanhempien lupaa tai vahingossa lisäbonuksia rahalla, koska se on nykyään niin helppoa, eivätkä vanhemmat välttämättä tiedä siitä ennen kuin lasku tulee.

Oppilaat: Puhelinta käytetään liikaa

Haastattelimme opettajaamme Hanne Ritalaa.

– Mielestäni on tavallaan hyvä, että jos lapset joutuvat itse käyttämään omia viikkorahojaan peleihin koska sitten he ymmärtävät, onko järkevää maksaa peleistä. Mutta toivoisin, että lapset eivät osta kohtuuttomasti. Esimerkiksi jos vanhemmat eivät suostu maksamaan, niin lapset ostavat silti.

Haastattelimme myös 18 kuudesluokkalaista, joista 12% oli sitä mieltä, että nuoret eivät käytä puhelimia liikaa ja 88% oli sitä mieltä, että nuoret käyttävät aivan liikaa puhelimia.

Puhelimen käytössä on myös hyviä puolia. Lapset muun muassa katsovat uutisia ja tietävät mitä maailmalla tapahtuu. Lisäksi he osaavat käyttää puhelimia jotta saavat tietoa ja he osaavat käyttää työelämässä elektronisia laitteita kun sitä tarvitaan.

 

Emma Kauppinen, Sara Taberman, Daniel Nordensved

Kirjoittajat ovat Ylen uutisluokkalaisia Espoon Karhusuon koulusta

Tuoreimmat aiheesta: Yle Uutisluokka

Yleltä löytyy kouluille jo 4 500 videota, joilla yhteiskunnalliset asiat voi tuoda osaksi nuorten arkea

Triplet-opetusta.

Yle Triplet -palvelu auttaa opettajia pitämään opetuksen ajassa kiinni. Palveluun julkaistaan kolme uutta videota joka päivä.

Pikakurssi tähtitoimittajaksi!

Sarjakuvallinen ohje uutisen tekoon

Onko mielessäsi hyvä juttuaihe? Näillä hauskoilla ohjeilla uutisen tekeminen on helppoa. Katso ja kokeile!
 

Pikakurssi tähtitoimittajaksi - ohjeet sarjakuvana!

Yle Uutisluokan oppituntipaketti

Yle Uutisluokan tuntimallit

Näiden tuntimallien avulla pidät mediakasvatustunnin, jossa opitaan uutisen tekemistä ja blogin kirjoittamista.

Opetusvideot

Uutisjuontaja Hanna Visala maskissa ennen uutislähetystä

Kurkista Yle Uutisten kulisseihin

Yle Uutisten juontaja Matti Rönkä kertoo, mikä on uutinen

Uutistoimituksen päivä - aluetoimituksissa sisällöt syntyvät yhteistyöllä

Ohje: Näin teet hyvän uutisvideon


Näin aloitat uutisjuttujen tekemisen

Vuosaaren koululaiset haastattelevat toisiaan

Mikä on uutinen?

Miten löydät uutisaiheen?

Näin teet uutisjutun

Näin teet hyvän haastattelun

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä