Yle Uutisluokka |

"Pitäisi valita miten haluaa elämänsä viettää" – Nuoret jännittävät yhteishaun tuloksia

Ysiluokkalaisilla on enää kaksi kuukautta jäljellä peruskoulua ja jännitys kohoaa, kun odotetaan yhteishaun tuloksia. Yhteisvalinta on nuoren yksi suurimmista päätöksistä.

Keminmaan keskuskoulu.
Keminmaan keskuskoulun pihalla on vielä lunta, mutta monen mieli on jo kesässä. Kuva: Elli-Noora Kouri

Peruskoulussa viimeisiä viikkojaan viettävät ysiluokkalaiset ovat jo tehneet valintansa tulevia opintoja ajatellen. Nyt jännitettävänä onkin, pääseekö kukin siihen kouluun, mihin haluaisi.

Monestikaan ei tule mietittyä, miten tärkeän päätöksen eteen niin nuoret joutuvat. He miettivät päänsä puhki, mitä tekisivät aikuisena ja kaikki tuo toteutetaan vain kolmessa viikossa. Vaikka oppilaita on valmisteltu yhteishakuun ja ammatilliseen tai lukiokoulutukseen, tulee yhteishaku silti monelle yllättäen ja kiireessä.

Keminmaan keskuskoulun yhdeksäsluokkalainen Antti Viiri avaa päässään käymiä pohdintoja tulevaisuuden suunnasta.

– Se on haastavaa. Minä en enää loppuvaiheessa tiennyt, mitä tehdä. Ensin mietin, että menen ammattikouluun, mutta sitten huomasin keskiarvoni olevan aika hyvä, joten päätin ottaa kaksoistutkinnon. Mielessä kävi myös urheilulukio ja pelkkä lukio, Viiri pallottelee.

Yhteisvalinnassa nuoret tekevät kaikista tärkeimmän valinnan siihen ikään mennessä.

– Nuoret tarvitsevat ehdottomasti aikaa. Näitä asioita käydään läpi yhteishaun lisäksi muilla luokilla, työelämään tutustumisjaksoilla, koulutusmessuilla ja tietenkin opinto-ohjauksen tunneilla, sanoo Keminmaan keskuskoulun opinto-ohjaaja Kari Vuokila.

Mainostetaanko mahdollisuuksia tarpeeksi?

Eniten yhteishaussa esillä ovat lukiot ja ammattikoulut. Erikoislukioista, kymppiluokasta ja erilaisista peruskoulun jälkeisistä valmentavista koulutuksista ei pidetä liikaa ääntä.

Esimerkiksi Keminmaan keskuskoulussa erikoislukioiden mahdollisuuksista kaivataan tietoja oppilaiden keskuudessa. Toisaalta kotipaikkakunnalta kauemmas opiskelemaan lähtöön on monella korkea kynnys.

– Taide- ja liikuntalukiot kiinnostavat oppilaita, mutta aika vähän täältä sitten kuitenkin lähtee muualle opiskelemaan, Vuokila kertoo.

Valinnat on tehty ja nyt oppilaita jännittää kesänalku ja yhteishaun tulokset. Avautuuko halutun opinahjon ovet vai ei? Opiskelijoille lisästressiä tuo pelko kouluttomuudesta ja tyhjän päälle jäämisestä. Siksi yhteishaut ovat yhä useammille muuttuneet jännittäviksi ja stressaaviksi tapahtumiksi.

Kirjoittaja on Yle Kemin uutisluokkalainen 8-luokkalainen Elli-Noora Kouri

Yle Uutisluokka on mediakasvatushanke, jossa nuoret tekevät uutisia omista aiheistaan.

Tuoreimmat aiheesta: Yle Uutisluokka

Pikakurssi tähtitoimittajaksi!

Sarjakuvallinen ohje uutisen tekoon

Onko mielessäsi hyvä juttuaihe? Näillä hauskoilla ohjeilla uutisen tekeminen on helppoa. Katso ja kokeile!
 

Pikakurssi tähtitoimittajaksi - ohjeet sarjakuvana!

Yle Uutisluokan oppituntipaketti

Yle Uutisluokan tuntimallit

Näiden tuntimallien avulla pidät mediakasvatustunnin, jossa opitaan uutisen tekemistä ja blogin kirjoittamista.

Opetusvideot

Uutisjuontaja Hanna Visala maskissa ennen uutislähetystä

Kurkista Yle Uutisten kulisseihin

Yle Uutisten juontaja Matti Rönkä kertoo, mikä on uutinen

Uutistoimittajan päivä – näin syntyy uutisjuttu

 

Näin aloitat uutisjuttujen tekemisen

Vuosaaren koululaiset haastattelevat toisiaan

Miten löydät uutisaiheen?

Miten löydät uutisaiheen?

Näin teet uutisjutun

Näin teet hyvän haastattelun  

Nuorten uutisvideot Yle Areenassa

Nuoret Medibussin edessä.

Katso uutisluokkalaisten videoita tästä.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä