Yle Uutisluokka |

Professori: Digikansalaisuus on muutakin kuin älypuhelimia

Tutkija Kristiina Kumpulainen hylkäisi puheen diginatiiveista. Hän korostaa, että mediataidot tarkoittavat esimerkiksi vastuun kantamista.

Teini ottaa selfietä.
Teini-ikäinen ottamassa etukameralla selfietä. Kuva: Julia Sieppi / Yle

Kun puhutaan nuorten mediataidoista, puhutaan nykyään usein digikansalaisuudesta ja diginatiiveista. Mitä sanoilla oikeasti tarkoitetaan?

-Minulle digikansalaisuus tarkoittaa, että ihminen pystyy toimimaan tässä digitaalisessa maailmassa eli  osallistumaan itselleen tärkeisiin asioihin ja yhteiskunnallisiin asioihin, sanoo kasvatustieteen professori Kristiina Kumpulainen Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitokselta.

- Digitaalinen kansalaisuus on myös vastuun kantamista omista toimistaan. Tällä tarkoitan juuri usein vastaan tulevaa kiusaamista ja vihapuhetta, hän jatkaa.

Entäs diginatiivit? Kumpulainen kritisoi jyrkästi koko käsitettä. Sillä tarkoitetaan yhä nuorempana ja nuorempana kehittyviä median- ja teknologiankäyttötaitoja. Kumpulaisen mukaan kaikki nuoret eivät suinkaan hallitse median erilaisia käyttötapoja varsinkaan pienestä pitäen.

- Minä laittaisin roskakoppaan koko diginatiivi-sanan. Se on mielestäni turha ja vie keskusteluamme ihan väärään suuntaan.

Kasvatuksella on ratkaiseva rooli

Kumpulainen oli maanantaina puhumassa aiheesta Finlandiatalolla osana World Press Freedom Day -konferenssia. Päivän aiheena oli nuorten medialukutaito.

Esimerkiksi NORDICOM:ssa työskentelevä Ingela Wadbring nostikin puheenvuorossa esiin mediakasvatuksen merkityksen. Hän painotti esimerkiksi journalismin ja valejournalismin erottamisen tärkeyttä. Lähdekritiikin tärkeys korostuu, kun nuoret saavat uutiset yhä useammin sosiaalisen median kautta. 

Myös Kumpulaisen mukaan iso rooli digikansalaiseksi kasvamisessa on kasvatuksella. Siitä suuren vastuun ottavat julkiset palvelut, kuten neuvola ja päivähoito. Näissä toimivat ammattilaiset, jotka osaavat opastaa niin lapsia kuin heidän vanhempiaankin. Myös vanhemmilla on suuri vastuu siitä, että median käyttö on turvallista ja tuottaa iloa. Tästä kukaan ei lapsi ei saisi jäädä syrjään.

- Unelmana on, että jokainen olisi tällä tavalla digikansalainen, Kumpulainen sanoo.

Digikansalaisuus on myös puhelimen sulkemista

Kumpulaisen mukaan digikansalaisuudessa on sekä hyviä että huonoja puolia. Hän luonnehtii digitalisoitumisen antavan valtavasti mahdollisuuksia esimerkiksi hyvinvoinnin ja oppimisen tukemiseen. Kumpulainen korostaa kuitenkin myös liiallisen digielämään keskittymisen haittoja. Hänen mukaansa on tärkeää opettaa jo pienemmillekin lapsille mediankäyttöä.

- Digikansalaisuus tarkoittaa myös sitä, että pystyy elämään tasapainossa ja jättämään digitaalisen maailman hetkeksi. Digikansalainen osaa myös huolehtia siitä, etteivät internet ja elektroniikka ole kaikki, mikä on tärkeää, Kumpulainen summaa.

Kansainvälistä lehdistönvapauden päivää vietetään vuosittain 3.5.

Olivia Mulari ja Helmi Peräkylä, Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun uutisluokka

Pikakurssi tähtitoimittajaksi!

Sarjakuvallinen ohje uutisen tekoon

Onko mielessäsi hyvä juttuaihe? Näillä hauskoilla ohjeilla uutisen tekeminen on helppoa. Katso ja kokeile!
 

Pikakurssi tähtitoimittajaksi - ohjeet sarjakuvana!

Yle Uutisluokan oppituntipaketti

Yle Uutisluokan tuntimallit

Näiden tuntimallien avulla pidät mediakasvatustunnin, jossa opitaan uutisen tekemistä ja blogin kirjoittamista.

Opetusvideot

Uutisjuontaja Hanna Visala maskissa ennen uutislähetystä

Kurkista Yle Uutisten kulisseihin

Yle Uutisten juontaja Matti Rönkä kertoo, mikä on uutinen

Uutistoimittajan päivä – näin syntyy uutisjuttu

Näin teet hyvän videon mobiililaitteella


Näin aloitat uutisjuttujen tekemisen

Vuosaaren koululaiset haastattelevat toisiaan

Miten löydät uutisaiheen?

Miten löydät uutisaiheen?

Näin teet uutisjutun

Näin teet hyvän haastattelun  

Nuorten uutisvideot Yle Areenassa

Nuoret Medibussin edessä.

Katso uutisluokkalaisten videoita tästä.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä