Yle Uutisluokka |

Rap-artisti Asteen mielestä koulutus pitäisi taata kaikille maailman lapsille

Aste ottaa uutisluokkalaisten Nenäpäivä-haastattelussa kantaa maailman lasten epätasa-arvoiseen asemaan.

Kuvassa rap-artisti Aste.
Uutisluokkalaiset haastattelivat Astetta hetki ennen rap-artistin esiintymistä Nenäpäivässä. Kuva: Julia Silva Kurppa / Yle Uutisluokka

Miksi olet mukana Nenäpäivässä?

– Olen aina katsonut Nenäpäivän. Tämä on ensimmäinen vuosi, kun minut pyydettiin messiin, joten nyt voin osallistua muutenkin kuin vain lähettämällä tekstiviestin. Oli tosi siistiä saada tällainen mahdollisuus. En miettinyt asiaa kahta kertaa. Onhan se tosi hienoa olla mukana auttamassa.

Miten lasten auttaminen näkyy omassa elämässäsi? Oletko osallistunut johonkin muuhun Nenäpäivän kaltaiseen hankkeeseen?

– En tiedä, olenko ihan Nenäpäivän kaltaiseen. Nämä tuotot menevät niille lapsille, jotka ovat maailmassa kaikista huonoimmassa asemassa. Olen lähempänä tehnyt sitä työtä heti urani alussa ja nykyäänkin aina välillä. Käyn esimerkiksi koulukodeissa ja nuorten psykiatreilla juttelemassa ja kertomassa omaa tarinaani. Teen sellaisella ruohonjuuritasolla.

Mikä erityisesti herättää huolta maailman lasten asemassa?

– Se, miten epätasa-arvoista se on, että kaikilla ei ole mahdollisuutta kouluttautua tai saada edes normaalia turvallisuutta. En tajua, miksi se on näin. Ei sen tarvitsisi välttämättä mielestäni olla näin.

Kuinka tärkeänä pidät auttamista ja mitä se merkitsee sinulle?

– Minulle Nenäpäivä merkitsee hauskaa tapaa auttaa, ja mielestäni tämä on äärimmäisen tärkeää. Olen saanut selvää, kuinka paljon saa esimerkiksi kymmenellä eurolla ja kuinka paljon sillä saa tehtyä konkreettista hyvää. Onhan se ihan älytön juttu, kuinka paljon tällä tavalla saadaan kerättyä rahaa.

– Mielestäni tärkein lahjoituskohde on varmaankin koulutus. Koulutus siksi, koska se kantaa todella pitkälle ja avaa paljon muita ovia. Myös monia muita ongelmia voi ratkaista koulutuksen avulla.

Jos voisit muuttaa yhden asian maailmassa, mitä muuttaisit?

– No, tiedän, ettei se olisi mahdollista, mutta lopettaisin kokonaan nälänhädän ja tarjoaisin koulutuksen kaikille.

Nenäpäivä-keräys jatkuu vuoden loppuun saakka. Nenäpäivä kerää varoja maailman lapsille pitkäkestoiseen kehitysyhteistyöhön sekä edistää globaalia oikeudenmukaisuutta viihteen ja yhteisen kansanliikkeen voimalla.

Ella Kantola ja Julia Silva Kurppa, Sammon keskuslukion viestintälinjan Uutisluokka

Yle Uutisluokka on mediakasvatushanke, jossa nuoret tekevät uutisia omista aiheistaan.

Tuoreimmat aiheesta: Yle Uutisluokka

Pikakurssi tähtitoimittajaksi!

Sarjakuvallinen ohje uutisen tekoon

Onko mielessäsi hyvä juttuaihe? Näillä hauskoilla ohjeilla uutisen tekeminen on helppoa. Katso ja kokeile!
 

Pikakurssi tähtitoimittajaksi - ohjeet sarjakuvana!

Yle Uutisluokan oppituntipaketti

Yle Uutisluokan tuntimallit

Näiden tuntimallien avulla pidät mediakasvatustunnin, jossa opitaan uutisen tekemistä ja blogin kirjoittamista.

Opetusvideot

Uutisjuontaja Hanna Visala maskissa ennen uutislähetystä

Kurkista Yle Uutisten kulisseihin

Yle Uutisten juontaja Matti Rönkä kertoo, mikä on uutinen

Uutistoimittajan päivä – näin syntyy uutisjuttu

Näin teet hyvän videon mobiililaitteella


Näin aloitat uutisjuttujen tekemisen

Vuosaaren koululaiset haastattelevat toisiaan

Miten löydät uutisaiheen?

Miten löydät uutisaiheen?

Näin teet uutisjutun

Näin teet hyvän haastattelun  

Nuorten uutisvideot Yle Areenassa

Nuoret Medibussin edessä.

Katso uutisluokkalaisten videoita tästä.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä