Yle Uutisluokka |

Respektiä kertoo nuorille seksistä suoraan ja rehellisesti

Halusin, että teini-ikäiset tunnistavat kirjasta itsensä ja tilanteet, joita heille tulee vastaan, sanoo kirjailija Inti Chavez Perez. Perezin uudessa kirjassa korostuvat kunnioitus toista kohtaan ja omien halujen tunteminen.

Kuvassa Vuoniityn peruskoulun oppilaita ja kirjailija Inti Chavez Perez.
Kuva: Vuoniityn peruskoulu

Inti Chavez Perez on ruotsalainen kirjailija, toimittaja ja seksuaalikasvattaja. Hänen palkittu kirjansa Respektiä on juuri ilmestynyt myös suomeksi. Chavez Perez kävi Vuoniityn peruskoulussa vierailulla ja Yle Uutisluokan haastateltavana. Hän kertoi haastattelussa muun muassa, mistä kirjan nimi on tullut.

– Missä tahansa kohtaamisessa kahden ihmisen välillä, jos haluat sen olevan merkityksellistä, sinun on kunnioitettava toista. Kunnioitus on minkä tahansa suhteen pohja.

Chavez Perez halusi kirjansa olevan rehellinen ja suora.

– Halusin, että teini-ikäiset tunnistavat kirjasta itsensä ja tilanteet, joita heille tulee vastaan.

Kirjan tärkein harjoitus on istua ja miettiä, mitä oikeasti haluaa seksiltä, ja kirjoittaa se ylös.

– Inti Chavez Perez

Yksi syy kirjoittaa Respektiä-kirja oli Perezin mukaan se, että suurin osa nuorista näkee joka tapauksessa pornoa, josta he saavat vääriä mielikuvia seksistä. Kirjalla voidaan antaa oikeaa kuvaa seksistä ja seksuaalisuudesta. Tähän liittyy myös Perezin mukaan kirjan tärkein harjoitus.

– Kirjan tärkein harjoitus on istua ja miettiä, mitä oikeasti haluaa seksiltä, ja kirjoittaa se ylös. Sen jälkeen toiveitaan pitäisi verrata siihen, mitä näkee pornossa. Siinä voi nähdä oman seksuaalisuuden ja internetin tarjoaman mielikuvan eron.

Kirjassa on huomioitu myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt. Chavez Perez neuvoo esimerkiksi, miten voi antaa vinkkejä siitä, että on kiinnostunut samaa sukupuolta olevasta. Vinkkinä voi toimia vaikkapa jonkin televisiosarjan fanittaminen.

– Monelle ei ole helppoa tulla ulos julkisesti, vaan on helpompaa varovasti tunnustella toisen kiinnostusta antamalla vinkkejä.

Katso tästä oppilaiden YouTube-videosta, miten Chavez Perez vastaa, kun häneltä kysytään, miksi pojat haluavat koko ajan seksiä.


Hedie Gharbalgir, Emilia Nyfors-Subasinghe ja Miska Rosnell, Vuoniityn peruskoulun Uutisluokka

Yle Uutisluokka on mediakasvatushanke, jossa nuoret tekevät uutisia omista aiheistaan.

Pikakurssi tähtitoimittajaksi!

Sarjakuvallinen ohje uutisen tekoon

Onko mielessäsi hyvä juttuaihe? Näillä hauskoilla ohjeilla uutisen tekeminen on helppoa. Katso ja kokeile!
 

Pikakurssi tähtitoimittajaksi - ohjeet sarjakuvana!

Yle Uutisluokan oppituntipaketti

Yle Uutisluokan tuntimallit

Näiden tuntimallien avulla pidät mediakasvatustunnin, jossa opitaan uutisen tekemistä ja blogin kirjoittamista.

Opetusvideot

Uutisjuontaja Hanna Visala maskissa ennen uutislähetystä

Kurkista Yle Uutisten kulisseihin

Yle Uutisten juontaja Matti Rönkä kertoo, mikä on uutinen

Uutistoimittajan päivä – näin syntyy uutisjuttu

Näin teet hyvän videon mobiililaitteella


Näin aloitat uutisjuttujen tekemisen

Vuosaaren koululaiset haastattelevat toisiaan

Miten löydät uutisaiheen?

Miten löydät uutisaiheen?

Näin teet uutisjutun

Näin teet hyvän haastattelun  

Nuorten uutisvideot Yle Areenassa

Nuoret Medibussin edessä.

Katso uutisluokkalaisten videoita tästä.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä