Yle Uutisluokka

Siikaisissa koululaiset keräävät puolukoita koko koulun tarpeisiin

Siikaisten yhtenäiskoulun oppilaat keräävät joka syksy puolukoita kotitaloustunneille ja keittolalle. Puolukoista saavat nauttia myös vanhainkodin asukkaat.

Kuvassa neljän nuorta metsässä.
Kahdeksasluokkalaiset pitivät hauskaa ja tekivät puolukkacocktaileja.

Kävelymatkan päästä löytyvien puolukkamaastojen ansiosta marjankeruusta on tullut Siikaisten yhtenäiskoulun syysperinne. Tänä syksynä 4. luokan oppilaat survoivat koululaisten keräämät puolukat kotitalousopettaja Maaria Pulkkisen kanssa. Puolukkasurvoksesta valmistetaan muun muassa vispipuuroa, puolukkapullia ja -piirasta.

Koulun keittolalle viedyistä marjoista valmistetaan ruoan lisukkeita, välipaloja sekä jälkiruokia oppilaille, päiväkodille ja vanhainkodin asukkaille.

– Erityisesti vanhukset pitävät kovasti puolukkaruoista. Puolukka on aina niin puhdasta, että sitä on hyvä käyttää, keittäjä Tarja Erkintalo kehuu.

Kuvassa perhonsidontaa.
Perhonsidonta oli erityisesti poikien mieleen.

Rasteilla opetellaan erilaisia taitoja

Puolukoiden poimimisen ohessa oppilaat kävivät erilaisilla rasteilla. Yhtenä retkipäivän rastina oli perhonsidontaa Merikarvian perhokalastajien opastuksella. Opas on itse tehnyt yli 2 500 perhoa ja nyt hän teki malliksi muutaman lisää.

– Näillä perhoilla nousee varmasti kirjolohia, opas kehui oppilaiden tekemiä perhoja.

Metsään rakennettiin myös majoja, joita alakoululaiset innokkaasti sisustivat. Isommat koululaiset auttoivat pienempiään kantamisessa ja saahamalla puita.

Yhdessä majoista törrötti metsästä löytynyt kuusi, jonka mukaan maja sai nimekseen Joulumaja. Majassa oli keittiö, jääkaappi, sänky ja hylätty linnunpesäkin koristeena.

– Tänne voisi jopa muuttaa, mutta sitten tarvitsisi olla parempi jääkaappi ja enemmän mustikoita, kakkosluokkalainen Luka Sorvala mietti.

Oppilaat kehuivat myös keränneensä ämpäreittäin puolukoita ja osa oli löytänyt tiensä suoraan suuhunkin.

Kuvassa lapset paistavat pullia nuotiossa.
Ykkösluokkalaisilta tikkupullan paistaminen sujui.

Metsässä paistettiin myös kaikkien suosikit, tikkupullat. Paistaminen vaatii taitoa, jotta pinnasta tulee herkullisen kullanruskea ja sisältä kypsä.

Kolmasluokkalaiset tekivät hiekalle aakkosia metsästä löytyvistä kivistä, oksista ja muista sieltä löytyneistä kappaleista.

Luontotaiderastilla taiteiltu ja valokuvattu aakkosrivistö kiinnitettiin koristamaan luokan seinää.

Seiskaluokkalaiset rakentelivat mäntyjen väliin heilumaan luontomobileja.

Yläkoululaiset kisasivat päivän päätteeksi frisbee-radalla. Luokat kilpailivat neljän hengen joukkueina ja yrittivät saada mahdollisimman pienellä heittomäärällä neljä väylää läpi.

Lapsia syksyisellä hiekkarannalla.
Järven rannassa kolmasluokkalaiset taiteilivat hiekalle aakkosia.

Ensi vuonna uudestaan

Kaikille jäivät päivästä punaiset posket ja puolukkainen hymy.

Ykkösluokkalaisilla oli ollut niin hauskaa, että he suunnittelivat, voisiko metsään tulla myöhemminkin ja ottaa eväät mukaan.

 

Teksti ja kuvat: Uutisluokkalaiset Venla Laine ja Tyyne Vuorela, Siikaisten yhtenäiskoulu

Yle Uutisluokka on mediakasvatus-hanke, jossa nuoret tekevät uutisia.

Tuoreimmat aiheesta: Yle Uutisluokka

Pikakurssi tähtitoimittajaksi!

Sarjakuvallinen ohje uutisen tekoon

Onko mielessäsi hyvä juttuaihe? Näillä hauskoilla ohjeilla uutisen tekeminen on helppoa. Katso ja kokeile!
 

Pikakurssi tähtitoimittajaksi - ohjeet sarjakuvana!

Yle Uutisluokan oppituntipaketti

Yle Uutisluokan tuntimallit

Näiden tuntimallien avulla pidät mediakasvatustunnin, jossa opitaan uutisen tekemistä ja blogin kirjoittamista.

Opetusvideot

Uutisjuontaja Hanna Visala maskissa ennen uutislähetystä

Kurkista Yle Uutisten kulisseihin

Yle Uutisten juontaja Matti Rönkä kertoo, mikä on uutinen

Uutistoimittajan päivä – näin syntyy uutisjuttu

Näin teet hyvän videon mobiililaitteella


Näin aloitat uutisjuttujen tekemisen

Vuosaaren koululaiset haastattelevat toisiaan

Miten löydät uutisaiheen?

Miten löydät uutisaiheen?

Näin teet uutisjutun

Näin teet hyvän haastattelun  

Nuorten uutisvideot Yle Areenassa

Nuoret Medibussin edessä.

Katso uutisluokkalaisten videoita tästä.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä