Tänään 2.1. 2020 on se päivä, jolloin kaikki tehtävissä oleva on tehty ja todistukset jaetaan illan uuden vuoden -seremoniassa.
Kaksi viimeistä kuukautta olen opiskellut ja tehnyt vähän töitä vanhassa au pair -perheessäni. Poismuuttoni jälkeen pojan käytös minua kohtaa on vain pahentunut. Kuukauden toivottomien yritysten jälkeen päätimme perheen kanssa, että minun on turha enää käydä heidän luonaan, sillä poika ei suostunut ottamaan minuun aina edes katsekontaktia. Lisäksi hän suostui puhumaan minulle vain kiinaa, mikä ei edistänyt hänen englannin oppimistaan.
Viimeiset kuukaudet ovat olleet henkisesti rankkoja. Talvi tuli, ja suuri loppukoe lähestyi. Aivoissa ei ole ollut tilaa muulle kuin opiskelulle. Päivät olivat niin samanlaisia, etten erota niitä toisistaan. Olisin voinut nukkua loputtomasti, mutta sille ei ole ollut aikaa.
Mottomme opiskelijoiden kesken on humoristinen “No time to cry”, joka muistutti, että olemme kaikki samassa veneessä. Keskisormeni sivuun muodostui rakko kaikesta kirjoittamisesta, mutta korealaiset ystäväni vain nauroivat minulle, sillä heillä samaan kohtaan on muodostunut pysyvä kovettuma jo lukioajoilla.
Jouluna pääsin someen ja katselin suomalaisten jakamia kuvia, joita sosiaalinen media oli pullollaan ja kaipasin kotiin. Kenelläkään ei ollut aattona halua opiskella.
Toinen opettaja oli tästä raivoissaan. Luimme kuulemma laiskasti, joten hän laittoi meidät lukemaan seisten niin kauan, kunnes lukeminen olisi moitteetonta. Muistan kuulleeni tarinoita Suomen kansakoulusta ja mietin, että kokemukseni kiinalaisessa yliopistossa ovat hämmästyttävän samanlaisia.
Täytyy silti nostaa hattua toiselle opettajallemme, joka oli paljon joustavampi ja ymmärtäväisempi meitä ulkomaalaisia kohtaan. Hän ymmärsi, että pelottelu ei saa meitä oppimaan paremmin, vaan molemminpuolinen kunnioitus. Hänen takiaan puolet oppituneistamme olivat jopa miellyttäviä.
Monipuolistaakseni oppimista pyrin jatkuvasti hankkimaan kiinalaisia ystäviä. Se on ollut suhteellisen vaikeaa, sillä ulkomaalaiset ja kiinalaiset on erotettu toisistaan tehokkaasti. He elävät eri asuntoloissa, käyvät eri tapahtumissa ja urheilevat eri joukkueissa. Luonnollista ja helppoa tapaa ystävystyä heidän kanssaan ei ollut.
Tästä syystä ystävyyssuhde kiinalaisten kassa perustui lähes aina hyötyyn ja jommankumman osapuolen haluun oppia kieltä tai nostattaa statusta. Ystävyyssuhteiden ylläpito oli myös vaikeaa, sillä jokainen tapaaminen piti sopia erikseen ja syvempää yhteyttä harvoin muodostui.
Vastakohtana tälle oli uskomatonta, miten Kiinassa ulkomaalaiset eivät erotelleet eri kansallisuuksia keskenään, oli vain kiinalaiset ja me muut. En ole koskaan kokenut vastaavaa eri kansallisuuksien sopusointua ja yhteen hiileen puhaltamista kuin Kiinassa asuessani. Uskontoon ja ihonväriin katsomatta koimme olevamme samaa perhettä, sillä kaikki kävivät läpi samoja vaikeuksia yrittäessään sopeutua kiinalaiseen yhteiskuntaan.
Ymmärrän nyt myös paremmin, miksi esimerkiksi Suomessa maahanmuuttajat lyöttäytyvät usein toistensa seuraan. Samassa tilanteessa olevien kanssa ystävystyminen on liki automaattista.
Kiinan kielitaitoni kehitys näiden neljän opiskelukuukauden aikana on ollut hurjaa. Alussa en kyennyt esittämään yhden yhtä kysymystä, lukemaan kiinaa, saatikka ymmärtämään puhetta.
Nykyään pystyn käymään pitkiä keskusteluja, vitsailemaan, selviämään kaikista arjen tilanteista ja kirjoittamaan sekä lukemaan suurin piirtein 700 kiinan kirjoitusmerkkiä. Kun osaa 942 merkkiä, on määritelmän mukaan lukutaitoinen.
Kolme päivää kestäneet loppukokeet olivat raastavat, mutta nyt ne ovat ohi. Todistukset on jaettu ja avaan kuoren ilman mitään odotuksia. Pisteet ovat suhteellisen korkeat, mutta en osaa suhteuttaa niitä mihinkään. En tiedä, mitä muut ovat saaneet, mutta olen tyytyväinen, sillä läpi on päästy.
Illalla toisen asteen kiinanopiskelijoiden ryhmächattiin tulee viesti opettajalta. Korkeimmat pisteet on saanut 康佳萝. Se on minun nimeni.
Taru Kaario, Yle Uutisluokka
Tarun seikkailuja Kiinassa voi seurata myös Instagramissa: taru_annii
Yle Uutisluokka on mediakasvatushanke, jossa nuoret tekevät uutisia ja muuta sisältöä omista aiheistaan.
