Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Joensuussa uimahallissa lapsien hyväksikäytöstä epäilty mies on saatu kiinni – 87-vuotias pidätettynä rikoksista

87-vuotiaan heinäveteläisen miehen epäillään tyydyttäneen itseään höyrysaunassa lasten nähden.

Joensuun Vesikko-uimalan kyltti.
Poliisin esitutkinta Vesikon uimahallissa tapahtuneen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön osalta on edennyt. Kuva: Antti Makkonen / Yle
Pauliina Tolvanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Poliisi on selvittänyt Joensuussa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäillyn miehen henkilöllisyyden. Hän on 87-vuotias heinäveteläinen mies. Poliisi pääsi epäillyn jäljille Vesikon uimahallin valvontakameratallenteiden perusteella.

Poliisin tiedotteen mukaan mies on pidätettynä tällä hetkellä. Häntä on kuulusteltu, mutta kuulustelujen sisältöä ei voida vielä esitutkinnan keskeneräisyyden vuoksi avata enempää, poliisi kertoo.

Tapaus tuli poliisin tietoon joulukuussa, kun kaksi alle 16-vuotiasta poikaa kertoi miehen seuranneen heitä höyrysaunaan ja tyydyttäneen itseään saunassa.

Pojat olivat poistuneet paikalta, mutta heidän kertomuksensa mukaan mies oli seurannut saunaan myös muita lapsia. Poliisin tietoon ei ole tulllut uusia tapauksia, mutta Poliisin mukaan on kuitenkin mahdollista, että mies on kohdistanut vastaavaa toimintaa myös muihin tuolloin paikalla olleisiin lapsiin. Tämän hetken tiedon mukaan mies ei ole koskenut tilanteessa poikiin.

Epäilty hyväksikäyttö tapahtui joulukuun 7. päivä.

Tämän hetkisen tiedon perusteella kyse on yksittäisestä teosta. Poliisille ei ole tullut muita ilmoituksia vastaavista tapauksista kyseisestä uimahallista tai muistakaan Joensuun alueen uimahalleista.

Suosittelemme