- Tilanne on Valko-Venäjällä täysin katastrofaalinen. Maa on Euroopan viimeinen diktatuuri: siellä ei ole lehdistövapautta, ja ihmisiä napataan kadulta vankilaan heidän mielipiteidensä takia. On aika outoa, että tällaiselle maalle annetaan propagandavoittoja esimerkiksi jääkiekon avulla, Ylen Aamu-tv:n vieraana ollut Tontti sanoo.
Hänen mielestään kisojen järjestäminen Valko-Venäjällä on epäloogista myös siksi, että Euroopan unioni on yrittänyt vaikuttaa maan ongelmiin muun muassa talouspakoittein.
- Jos kaikki maat tunnustavat maan legitiimisyyden jääkiekkokisoilla, se on täysin ristiriitainen viesti sen suhteen, mitä on onnistuttu jo saamaan aikaiseksi, Jarkko Tontti ihmettelee.
Kisat saatuaan Valko-Venäjä on itse luvannut parantaa opposition oikeuksia. PEN:in tietoon ei kuitenkaan ole tullut maasta hyviä uutisia. Tontti vertaa tilannetta Pekingin olympialaisiin, joiden oletettiin muuttavan Kiinaa parempaan suuntaan.
- Siellä käytettiin samantyppisiä perusteluja kuin nyt, oletettiin että kansainvälisten kisojen ansiosta asiat menevät etenepäin. Mutta olympialaisten jälkeen kaikki palasi pahemmaksi. Kiinan ihmisoikeustilanne on huonontunut vuodesta 2008, Tontti arvostelee.
Hän vetoaa urheiluväkeen kisojen siirtämiseksi.
- Tämä on jääkiekkoihmisten oma asia. Nyt olisi syytä tehdä päästöksiä siitä, ovatko he vastuullisesti liikkeellä. Varmasti muualtakin löytyy paikka, jossa ne kisat voisi järjestää, Tontti sanoo.