Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Romantiikka uhkaa hiipua New Yorkin keskuspuistosta

New Yorkin Keskuspuistosta häviää kaupungin romanttisimpana pidetty nähtävyys, jos kaupunginhallitus päättää kieltää puiston hevosajelut. Demokraattisenaattori Tony Avella on esittänyt, että ajelut kiellettäisiin eläinsuojelulain vastaisina.

Avaa Yle-sovelluksessa

Demokraattisenaattori Tony Avella on esittänyt, että ajelut kiellettäisiin eläinsuojelulain vastaisina. Kiistaa hevosten hyvinvoinnista on käyty vuosia, mutta vaatimukset ajelujen kieltämisestä saivat erityistä pontta viime syksynä, kun äänekkäästi rummuttanutta tanssiryhmää säikähtänyt hevonen törmäsi puuhun ja loukkaantui kuolettavasti.

Avella yritti rajoittaa hevosajeluja jo pari vuotta sitten. Tällä kertaa hän on saanut vaatimuksilleen useiden merkittävien eläinsuojelujärjestön tuen.

Yhdysvaltain vanhimmasta eläinsuojelujärjestöstä ASPCA:sta muistutetaan, että ajelut aloitettiin aikana, jolloin Keskuspuisto oli hiljainen keidas. Nykyisin alue on äänekäs ja jopa ruuhkaisa ja hevoset joutuvat ylittämään katuja vilkkaassa liikenteessä.

The Washington Post -lehden haastattelema Avella on huolissaan sekä hevosten pitkistä työpäivistä ja puutteellisista talleista että isojen eläinten aiheuttamasta vaarasta. ASPCA:lla on laajat lailliset valtuudet muun muassa tallioloista määräämisessä.

Avellan ehdotuksella on kuitenkin myös vaikutusvaltaisia vastustajia, muun muassa pormestari Mike Bloomberg, jonka mukaan hevoset ja niiden vanhanaikaiset kärryt ovat merkittävä osa New Yorkin vetovoimaa.

Keskuspuistossa kuljettaa turisteja kaikkiaan seitsemisenkymmentä kärryä. Kukin hevonen kopsuttelee päivässä toistakymmentä kierrosta. Turistit maksavat ajelustaan 20 - 30 euroa.

Suosittelemme