Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Kääriäinen: Säästöt ulottuvat Pääesikuntaankin

Puolustusministeri Seppo Kääriäisen (kesk.) mukaan puolustusvoimien säästökuuri ulottuu myös Pääesikuntaan. TV1:n Lauantaiseurassa vierailleen Kääriäisen mukaan pääesikunnan henkilömäärä puolittuu tulevaisuudessa.

Avaa Yle-sovelluksessa

Pääesikunnan ja puolustusministeriön väliseen työnjakoon ei ole tulossa suuria muutoksia. Kääriäinen linjaa, että puolustusministeriö ohjaa jatkossakin Pääesikunnan toimintaa.

Hän vakuuttaa puolustusvoimien pysyvän toimintakykyisenä ja uskottavana nyt tehtyjen säästö- ja lakkautuspäätösten jälkeenkin. Hän korostaa lisäksi, etteivät puolustusvoimat kokonaan poistu miltään alueelta.

Kääriäinen suhtautuu kuitenkin kielteisesti siihen, että tulevina vuosina puolustusvoimille määrättäisiin enää lisää uusia säästötavoitteita.

- Nyt (säästöissä) liikutaan jo niillä rajoilla, voidaanko pidemmälle mennä, hän sanoi.

Väliaikaisesta kertausharjoitusten vähentämisestä Kääriäisen mukaan vielä selvitään. Pitkällä tähtäyksellä niiden rooli on kuitenkin tärkeä ja pysyvä vähennys olisi katastrofi. Reserviupseeriliitto: Reservikoulutusta kehitettävä Pienenevät kertausharjoitusmäärät ja ajoittain esitetyt vaatimukset siirtymisestä valikoivaan asepalvelukseen, vaarantavat Reserviupseeriliiton puheenjohtajan Tapio Peltomäen mukaan yleisen asevelvollisuuden uskottavuuden.

-Suomelle parhaiten sopiva puolustusratkaisu on varmistettava varusmiespalvelusta ja reservin koulutusta kehittämällä, Peltomäki sanoi RUL:n liittohallituksen kokouksessa Helsingissä.

Suosittelemme