Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Levy-yhtiöt oikeustoimin nettipiratismia vastaan

Suomalaiset levy-yhtiöt ovat ryhtyneet oikeustoimiin Internetissä tapahtuvaa luvatonta musiikin levittämistä vastaan.

Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT on jättänyt poliisille 28 tutkintapyyntöä luvattomasta musiikin jakelusta vertaisverkoissa.

ÄKT yrittää näin kitkeä tietoverkoista musiikin luvatonta jakelua. Tutkintapyynnöillä pyritään osoittamaan, että nettijakelu on laitonta ja siihen puututaan nyt entistä herkemmin.

Oikeustoimet ovat osa kansainvälistä operaatiota, jolla halutaan saada laiton musiikin jakelu kuriin. Useat Euroopan maat aloittivat oikeustoimet jo viime vuonna. Yhteensä maailmalla on vireillä yli 11 000 kannetta musiikin laittomasta jakelusta.

ÄKT:n mukaan nettipiratismi kasvoi Suomessa viime vuonna rajusti, kun laajakaistaliittymien määrä yli kaksinkertaistui. Samaan aikaan laillisen äänitekaupan arvo väheni noin 12 prosentilla.

Laittomaksi tiedostojen imurointi muuttuu siinä vaiheessa, kun materiaali jaetaan muiden kanssa niin sanottujen vertaisverkkojen kautta. Kiinni voi jäädä kuka tahansa.

Rangaistus laittomasta jakelusta internetissä on yleensä sakko. Tuomiot voivat tiukentua sitten kun pitkään odotettu tekijänoikeuslain muutos tulee voimaan. Lakimuutos on nyt eduskunnan käsiteltävänä ja päätöstä odotetaan ennen kesälomia.

Suosittelemme sinulle