VR järjesti tarjouskilpailun 20 kaksikerroksisen IC-junanvaunun rakentamisesta ja vuokraamisesta heinäkuussa.
Aikaistetun vaununhankinnan taustalla oli vaununvalmistaja Talgon talous- ahdinko, jossa VR:n valtio-omistaja tarjosi Talgolle mahdollisuutta lisätilausten saamiseen pelastaakseen Otanmäen vaunutehtaan Vuolijoella.
Espanjalaisomisteinen Talgo työllistää noin 400 henkeä Oulussa ja Vuolijoella. Toiminta on ollut pitkään raskaasti tappiollista ja työpaikat vaarassa.
Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta suositteli tilauksen tekoa jo kesäkuun alussa. Myös mm. pääministeri Matti Vanhanen oli vedonnut lisätilausten puolesta.
Toukokuussa Talgon ahdinkoa lisäsi se, että VR jätti käyttämättä optionsa makuuvaunujen lisätilauksesta.