Hyppää sisältöön

Halonen vetoaa maaseudun naisiin ja lähiöihin

Vasemmiston presidenttiehdokas Tarja Halonen yrittää hakea vaalien toiselle kierrokselle lisää tukea etenkin lähiöiden nukkuneilta äänestäjiltä ja pääministeri Matti Vanhasta tukeneilta maaseudun naisilta.

Halonen muistuttaa, että hän on tehnyt keskustan kannattajien kanssa hyvää yhteistyötä jo kuuden vuoden ajan. Hän sanoo myös, että on pyrkinyt aina kuulemaan maaseudun asukkaita maakuntakierroksillaan.

Halosen tavoitteena on myös nostaa äänestysaktiivisuutta ensimmäisen kierroksen lukemista. Jos äänestysprosentti säilyy ennallaan, Halonen tarvitsisi reilut 100 000 lisä-ääntä. Halosen suuret ulkomainokset ilmestyivät kaupunkien lähiöihin jo sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä. Halosen varsinainen kampanjakiertue alkaa tiistaina Vanhasen kotikunnasta Nurmijärveltä. Presidentinvaalien toisen kierroksen ennakkoäänestys alkaa jo keskiviikkona. Varsinainen vaalipäivä on 29. tammikuuta. Äänestys oli vilkkainta Etelä-Suomessa Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella äänestettiin vilkkaimmin Uudenmaan ja Helsingin vaalipiireissä, joissa äänestysprosentit olivat 77,1 ja 76,3. Suomessa asuvien Suomen kansalaisten äänestysprosentti oli keskimäärin 73,9, jossa on laskua vuoden 2000 presidentinvaalien ensimmäisestä kierroksesta kolme prosenttiyksikköä. Heikoin äänestysinto oli Ahvenanmaan vaalipiirissä, jossa äänestysprosentti jäi 57,5:een. Seuraavaksi vähiten äänestettiin Pohjois-Karjalassa (68,8 prosenttia) ja Pohjois-Savossa (69,6 prosenttia). Manner-Suomen kunnista äänestysprosentti oli korkein Kauniaisissa (87,3 prosenttia) ja alhaisin Rautavaaralla (60,5 prosenttia). YLE24, STT Paras ehdokas alueittain (kartta) Halonen ja Niinistö toiselle kierrokselle Kampanjavetäjät odottavat toiveikkaina jatkokamppailua Keskusta puimaan Vanhasen tappiota Vaalikommentteja kotimaasta

Suosittelemme sinulle