Hyppää sisältöön

Niinistö pitää jatkossakin työväen teemanaan

Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö aikoo pitää kiinni työväen presidentti -teemastaan myös vaalien toisella kierroksella. Niinistö arvioi, että seuraavien kahden viikon aikana kampanjassa korostuu työn lisäksi myös turvallisuuspolitiikka.

Optimistisesti mahdollisuuksiinsa suhtautuva Niinistö muistutti, että vielä pari viikkoa ennen ensimmäistä kierrosta kyselyt ennakoivat Tarja Haloselle 38 prosenttiyksikön kaulaa, mutta vaalipäivänä annetuissa äänissä ero supistui enää 18 prosenttiyksikköön.

Maanantaina Helsingissä tiedotustilaisuuden järjestänyt Niinistö myös kiitti jo saamistaan tuen osoituksista vaaleista ensimmäisen kierroksen jälkeen pudonneilta ehdokkailta.

Tukensa Niinistölle ovat luvanneet ainakin Matti Vanhanen (kesk.), Bjarne Kallis (kd.) ja Henrik Lax (r.). Kokoomus ja keskusta ovat jo käyneet ensimmäiset neuvottelunsa yhteistyöstä. Sauli Niinistön kampanjapäällikön mukaan suunnitteilla on muun muassa puolueiden yhteisesiintymisiä.

Niinistö esitti vetoomuksen kannattajilleen, että myös loppukampanja säilyisi siistinä.

Suosittelemme sinulle