Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Talgo aloittaa yt-neuvottelut

Junanvaunutehdas Talgo käynnistää yli sataa työntekijää koskevat yt-neuvottelut Otanmäessä. Neuvottelujen syynä on VR:n Intercity-vaunutilauksen viivästyminen rahoitusneuvottelujen venymisen takia.

Avaa Yle-sovelluksessa

Sopimuksen 20:n vaunun rakentamisesta uskotaan kuitenkin syntyvän lähiaikoina.

Talgo neuvottelee 30:n toimihenkilön irtisanomisesta tai lomauttamisesta sekä 40:n työntekijän lomauttamisesta. Lisäksi noin 65:n määräaikaisen työntekijän työsuhde joudutaan päättämään, Talgo kertoo tiedotteessaan.

Toimitusjohtaja Markku Blombergin mukaan vakinaisen väen lomautukset ja irtisanomiset ajoittuvat ensi syksyyn. Henkilöstön pääluottamusmies Ilpo Karjalainen sanoi, etteivät yt-neuvottelut tulleet yllätyksenä, sillä tilauksen vitkuttelu on ollut tiedossa.

Yhtiö työllistää Oulussa ja Otanmäessä noin 400 henkilöä. Yhtiön vuoden 2005 liikevaihto oli 56 miljoonaa euroa.

Suosittelemme