Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

VR:n makasiinipalo oli ehkä vahinko

VR:n makasiinin raju palo toukokuussa Helsingissä saattoikin olla vahinko. Poliisin mukaan sytyttämisessä ei esimerkiksi käytetty sytytysnesteitä.

Avaa Yle-sovelluksessa

Poliisi pitää todennäköisenä, että palon aiheuttajalla ei välttämättä ollut aikomusta polttaa rakennusta. Tahallisen teon mahdollisuutta kuitenkin tutkitaan edelleen.

Tuli kyti ennen palon leviämistä useita tunteja. Kytöpalon tyypillisiä aiheuttajia ovat sähkö, tupakka ja pienet ilotulitteet.

Palon mahdollista sytyttäjää ei tiedetä vielä. Poliisi ei löytänyt yhteyttä esimerkiksi vapun mellakoihin.

Suosittelemme