Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Suomalaisohjaaja teki K-18-dokumentin homopornosta

Markku Heikkisen elokuva All boys eli Pornopojat seuraa poikapornon tekoa Itä-Euroopassa. Elokuva kiinnittää huomion ihmisiin bisneksen takana. Homoporno on yksi maailman nopeimmin kasvavista viihdeteollisuuden haaroista. Heikkinen kiinnostui elokuvan aiheesta jo vuosia sitten selatessaan internetin homopornosivuja.

Avaa Yle-sovelluksessa

-Huomasin, että netistä löytyy paljon pornoa, ja koska olen homo, olin tietysti kiinnostuneempi siellä olevista miesten kuvista. Olin luullut, että pornossa esiintyvät ihmiset ovat kaikki jotenkin pumpattuja, mutta löysin kuvia nuorista miehistä, jotka näyttivät hyvin tavallisilta. Aloin miettiä, keitä he ovat, Heikkinen kertoo.

Heikkinen jäljitti ja kuvasi homopornon tekijöitä Saksassa ja Tshekissä useiden vuosien aikana. Pornopojat-elokuva kertoo ihmisistä pornoelokuvien takana. Elokuvassa seurataan niin pornon tuottajia kuin pornobisnekseen päätyneitä köyhiä, kauniita poikia.

Missä olemme mukana, kun kulutamme pornoa?

Elokuvallaan Heikkinen haluaisi synnyttää keskustelua pornon kuluttamisesta.

-En ole mikään profeetta tai apostoli, joka sanoo ihmisille, saako pornoa kuluttaa vai ei. Tärkeää on kuitenkin tuoda esiin ne olosuhteet, joissa pornoa tehdään, ja miettiä, missä maailmassa on itse mukana, jos kuluttaa pornoa, arvioi Heikkinen.

Omaa suhdettaan pornoon Heikkinen on miettinyt monesta näkökulmasta.

-Olen miettinyt, mitä tarvetta minussa porno oikein täyttää. Muistan, kun näin ensimmäistä kertaa läheltä, kun pornoa tehtiin. Tilanteessa ei ollut mitään kiihottavaa. Se oli väkivaltaista ja nöyryyttävää eikä siinä ollut seksiin liittyviä iloa ja avoimuutta.

Ensimmäinen K-18 dokumentti Suomessa

Markku Heikkisen elokuva on ensimmäinen suomalainen dokumenttielokuva, joka on saanut elokuvatarkastamolta K-18- leiman. Tämä siitä huolimatta, että varsinaista pornoa elokuvassa näytetään hyvin vähän.

Dokumenttielokuvan esityspaikat ovat Suomessa edelleen vähissä. Myöskään All boys ei ole kiinnostanut kaupallisia levittäjiä. Niin ikään rahoituksen löytäminen elokuvan tekemiseen oli hankalaa, sillä rahoittajat pitivät aihetta liian marginaalisena.

-Olemme halunneet tehdä elokuvan, joka toisi marginaalista aiheen valtaväestön keskustelun piiriin. Vaikka elokuva kertoo homopornosta, haluamme nostattaa keskustelua kaikesta pornonkulutuksesta. Tämä on tietysti vaikeaa, jos elokuva ei pääse levitykseen, Heikkinen painottaa.

Elokuva esitettiin torstaina Helsinki Pride -homotapahtumassa.

Suosittelemme sinulle