Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Omituiset skandaalit johtivat syyniin Saksan armeijassa

Saksan armeijasta on määrätty perinpohjainen selonteko viime aikoina paljastuneiden kahden skandaalin jälkeen. Puolustusministeri selvityttää, onko puolustusvoimissa järjestelmällisiä ongelmia. Marraskuussa merisotilaiden koulutuslaivalla syntyi kapina upseerikokelaan kuoltua, ja joulukuussa Afganistanissa kaatuneen saksalaisen kuolinsyyksi on paljastunut pyssyleikki.

Avaa Yle-sovelluksessa

Aluksi puolustusvoimat selitti, että Afganistanissa palvellut saksalainen olisi vahingossa ampunut itsensä asetta puhdistaessaan. Nyt hänen palvelustoverinsa kertovat, että mies kuoli toisen luotiin sotilasporukan yhteisessä leikissä.

Selonteosta on selvittävä, käytetäänkö aseita armeijassa leväperäisesti, puolustusministeri Karl-Theodor zu Guttenberg sanoo lehtihaastattelussa.

Myös koulutuslaivan kapinaan johtaneet syyt selvitetään. Laivan mastosta oli tapaturmaisesti pudonnut upseerikokelas ja saanut surmansa. Saksalaisviestinten mukaan tämä oli ilmeisesti ollut muille kokelaille viimeinen niitti kovan kurin ja itsetarkoituksellisen simputuksen aluksella.

Puolustusministeri Guttenberg totesi Bild am Sonntag -lehden haastattelussa uskovansa, että tapaukset ovat vain yksittäisiä. Spekuloinnin välttämiseksi hän kuitenkin haluaa virallisen selonteon.

Suosittelemme sinulle